Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laihdutus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Laihdutus. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Kyläilyä ja laihdutusta

Ollaan tänään Eliaksen kanssa oltu reippaita. Aamulla vedettiin puurot napaan ja lähdettiin jo yhdeksän jälkeen isomummolaan. Normaalisti menemme aina autolla, mutta nyt päätin auringon paistaessa että hitto kyllä me kävellenkin jaksetaan. Eliaksella oli sopivasti aamu-unienkin aika silloin, joten mikäs sen parempi. Pakattiin kamat kasaan ja 6km kohdalla olimmekin jo perillä. 
Leikkasin mummon ja vaarin hiukset ja leikittiin aikamme siellä. Syötiin hyvin ja viivyttelimme lähdön myös niin, että unet maittoivat Eliakselle tulo matkallakin. Hyvin meni ja äitillä on nyt todella virekeä mieli yhteensä 12km reippaan kävelyn jälkeen. Ja mikä parasta, kaloreitakin poltettiin 700! :)

Elias näki nuken ekan kerran ja pelkäsi sitä, seuraavassa hetkessä olikin sen kanssa jo hyvää pataa!


On ollut ihanaa viime aikoina kuulla paljon kommentteja "oletpas laihtunut paljon!". Itsekkin alan pikkuhiljaa erottamaan tuloksia ja kauhusta kankeana selailinkin viime kesän ja syksyn valokuvia. Olen todellakin pienentynyt, JES! Jossain vaiheessa voin ehkä hieman havainnollistaa teille tuloksia, kunhan pääsen vielä hieman lähemmäksi tavotteitani. Eilen koin yhden erittäin suuren pykälän, nimittäin yhdet vanhoista farkuistani mahtuivat päälleni!! Täällä mä hypin ihan onnesta soikeana :) Myös kaikki sormukset mahtuvat taas puristamatta sormeen.
 Motivaatio on edelleen hyvällä mallilla ja todella uskon onnistuvani. Salilla olen käynyt nyt n. 4 kertaa viikossa ja sen lisäksi tehnyt paljon reippaita kävelylenkkejä sekä pikkuhiljaa siirtynyt juoksemaan. Salilla joka treenin yhteydessä juoksen myös matolla 30minuuttia. 

Paljon tsemppiä muillekin laihdutuksen kanssa kamppaileville, asenne ratkaisee!

torstai 14. maaliskuuta 2013

Toimintaa

Tästä viikosta on tainnut päivät kadota. Huomenna alkaa jo taas viikonloppu, en käsitä miten se on mahdollista! Ollaan touhuttu kyllä niin paljon, että kai sen ajan on syytäkin mennä nopeasti. 

Siellä näkyy vähän Eliaksen vinkkelit hampaatkin

Maanantaina olimme Katjan luona moikkaamassa vähän vauvakavereita, tiistaina saimme Anun ja Kaarlo pojan meille leikkimään, eilen vietimme kotipäivää ja aikaa kului siivoamiseen ja ulkoiluun. Mukavaa tekemistä on siis ollut ja energiaa on riittänyt - niin äidillä kuin Eliaksellakin! :) 
Kohta suuntaamme aamulenkille Eliaksen kanssa ja saamme seuraa tästä naapurista. Elias nukkuu samalla päiväunet ja sen jälkeen lähdemme Hoploppiin. Saa nähdä mitä Elias tykkää, vaikka hirvesti siellä ei näin pienille vielä mitään ole. Sinne saamme seuraksi maanantaisia vauvakavereita. Illalla mulla onkin sitten piloxing tunti ja tämä päivä olis pulkassa. Viikonlopulle ei vielä ainakaan ole erikoisempia suunnitelmia, mutta luultavasti otetaan vaan rennosti ja ollaan.



Aloitin eilen Jillianin 30 day shredin. Kyseessä on siis kuukauden kestävä päivittäinen jumppaohjelma, joka kestää kerrallaan 30minuuttia. Kolme eri leveliä ja nyt aloitettiin tasosta 1. Yksi taso kestää aina kymmenen päivää ja siirrytään seuraavaan. Ohjelma sisälsi helppoja perusliikkeitä, mutta tuntui tehokkaalta. Myös aika meni nopeasti ja puolituntinen oli hetkessä hikoiltu. Ei siis ole laisinkaan paha homma kerta päivään toteuttaa! Käsipainot tarvitsee, eipä oikeestaan muuta.
Mittanauha ja vaaka on ollut koko tämän laihdutusprojektin kaverina ja tuloksia ne ovatkin jo kertoneet. Kerrankin tuntuu että ihan oikeasti olen onnistumassa tässä touhussa. Huippu fiilis ja motivaatio on kova. Tämän ohjelman lisäksi ja ennen tätä olen käynyt Eliaksen kanssa vähintään joka toinenpäivä 6-10km vaunulenkkejä ja 2x viikossa käyn piloxing tunneilla. Jostain syystä tällä hetkellä pelkkä kuntosali ei oikeen nappaa. Myös ruokavalio on isossa osassa tottakai ja herkut on ihan minimissä. 

torstai 17. tammikuuta 2013

Mitä meille kuuluu?

Taitaa olla taas viikko vierähtänyt viime postauksesta. Ei meinaa tunnit riittää näissä vuorokausissa tai pikemminkin päivät ei meinaa riittää viikoissa.
Kiirettä siis pitää. Eliasta ei voi jättää edes sekunniksi "omien leikkien" pariin. Kun istun pojan kanssa lattialla, niin nätisti usein ajellaan lemppari puuautolla ja päästellään hassuja autoa muistuttavia ääniä, tai heitellään palikoita kilpaa. Elias on siitä ihan haltioissaan ja tykkää leikkiä. Tyhmänä monesti ajattelen, että nyt leikkii niin kiinnostunenaa, että ehdin ihan vain nopeasti käydä vaikka vessassa. Väärässä olen, aina. Heti kun äidin jalat lähtee liikkeelle niin joko Elias keksii jonkun kielletyn leikin tai sitten tulee roikkumaan lahkeeseen. Fiksu poika, kaipaa selkeesti kaveria (miten ois vaikka sisko tai veli??? <3).
Kuten fb-kuvakaappauksesta käy ilmi, niin Elias nousee tukea vasten seisomaan nyt joka paikkaan. Sieltä pinnasängystä se taito keksittiin. Tänään myös tepasteltiin ekat huterat konttausaskeleet.


 Voitte kuvitella kuinka hankalaa tämän seuran kipeän söpöliinin kanssa on yrittää pakata. Muuttoon on viikko ja kaksi päivää..... Vasta tarpeettomat astiat ja muut keittiön turhakkeet on saatu laatikoihin. Ehkä viikonloppuna saa tai pitää saada kaikki pakattua, paitsi tietenkin ne mitä tarvitaan vielä pakosti käytössä. Kylläpä tämä tästä. Ihmettelen ettei mitään stressiä ole onneksi iskenyt, niin innoissani muutosta olen! Olen jo M:llekkin höpötellyt kuinka Eliaksen mentyä nukkumaan lämmitetään sauna ja täytän sen kynttilöillä ja rentoudutaan oikeen romanttisissa merkeissä (tuo jääräpää on kyllä varmaan maailman epäromanttisin ihminen, mutta ajattelin yrittää!)... 


Myös motivaatio laihdutukseen on tallessa. 15 päivässä painoa on tippunut 3,2 kg. Salilla olen käynyt 4-5 kertaa viikkoon. Myös herkuttomuus on onnistunut ja hedelmät maistuu! Syömisen säännöllisyys meinaa taas olla vähän hukassa kun on niin paljon muuta hommaa, mutta parempi se on silti kuin ennen uutta vuotta. Ehkä muuton jälkeen saan siihenkin uuden tasapainon. MINÄ ONNISTUN!

torstai 10. tammikuuta 2013

Kiipeilyä

Meidän viikko on alkanut oikein mukavasti! Tai melkein onkin jo taas viikonloppu. Paljon on asioita tässä hoideltu ja nyt on tämä asunto jo irtisanottu, uudet vuokrasopimukset kirjoitettu, muuttoilmoitukset tehty ja soiteltu kaikki yritykset joihin osoite ei automaattisesti päivity. Seuraavaksi pitäisi kotivakuutus siirtää sekä tehdä uusi sähkösopimus. muuttolaatikoitakin haettiin eilen iso kasa ja pitäisi varmaan alkaa jo pakkaamaan. 25.pv saadaan avaimet! Mulla olis miljoona sisustushaavetta mitä uuteen kotiin haluaisin toteuttaa, mutta tuo toinen puolisko yrittää puhua minulle järkeä, koska tuolla ei varmastikkaan tulla asumaan kuin maksimissaan vuosi... Ja minut tuntien, ne uudet sisustushaaveet eivät käy sitten enää yks yhteen kun oma koti ostetaan =D

Eliaksella ilmeni viime viikonlopulla jotain allergista ihottumaa. Emme ole varmoja johtuuko se banaanista vaiko uudesta huuhteluaineesta. Nyt ihottuma on lähes parantunut, kun nämä molemmat on otettu pois käytöstä. Testataan sitten hetken kuluttua mahtaako jompi kumpi näistä olla sen aiheuttaja. Onneksi ihottuma ei ole Eliasta itseään häirinnyt. Maanantaina vihdoin muistettiin laskea pinnasängyn pohja alas. Luojan kiitos vahinkoa ei ennättänyt sattumaan, mutta yksi aamu kun oli vessassa ja elias heräili sillä välin sängyssään, niin kun tulin takasin niin siellä se seisoskeli ja kiikku sängyn viereistä lipastoa vasten. Oli siis puoliksi sängyssä ja puoliksi lipaston päällä. Sänky on pitänyt jo pitkään laskea, kun kyllähän elias on polviseisontaan jo noussut ja se riittää siihen että tuolta sängystä pääsee tippumaan... Onneksi nyt ei sitä vaaraa ole ja vahinkoa ei sattunut.

Ja jos joku säikähtää niin nämä kuvat on otettu eri tilanteesta ja M seisoi kokoajan ihan vieressä vahtimassa ettei Elias tipu, kun minä otan kuvaa. Mutta näin herra oppi siellä sängyssä kiipeilemään!

Sitten vielä vähän laihdutusasiaa. Tästähän olen täällä kirjotellut, mutta se on ollut sellasta jojoilua painon kanssa vaan. Plaah. Nyt tein kuitenkin uudenvuoden lupauksen, että otan itseäni niskasta kiinni ja kiloista on päästävä eroon. Joululahjaksi sainkin 3kk yhdistelmäkortin kuntosalille, mitä olin toivonut.  Myös herkkulakossa olen, mitään aikaa en ole määritellyt, mutta pyrin olemaan mahdollisimman pitkään erossa herkuista kokonaan. Minulle ei sovi mikään kerran viikossa muutama karkki, koska se ei tosiaan onnistu kun niin perso makealle olen. Olen myös pyrkinyt terveellisempiin elintapoihin ylipäätänsä. Mitään diettiä en ole aloittanut, enkä aloita, mutta olen lisännyt paljon kasviksia ja hedelmiä ruokavalioon ja yritän syödä säännöllisesti. Ennen söin nimittäin tasan kerran päivässä kun ruuan tein iltapäivällä ja nälkähän oli niin kova että sitä tuli lapattua siihen malliin suuhunkin. 
Näin kymmenen päivän jälkeen olen itsestäni jo ylpeä ja jotenkin on sellainen tunne, että kerrankin onnistun. Olen nyt sen päättänyt. Harkitsen myös, joskos osallistuisin toukokuussa Naisten kymille hölkkäämään! Siinä olisi hyvä lisätavoite :)


Eilisen syömistä ja liikuntaa:

Aamupala: 1 banaana, 1 kiiwi, 1 omena ja lasillinen sokeritonta mehukeittoa
Lounas: Savulohisalaatti + juomaksi vettä
Välipala: 1 omena, 1 kiiwi ja vähän viinirypäleitä
Päivällinen: Kaksi täytettyä tortillaa (jauheliha, kurkku, paprika, tomaatti, salaatti, smetana) + lasi maitoa

Liikunta: Vaunulenkki 45min + kuntosali 1,5h (juoksumatolla 40min hölkkää, 10min soutu, 15min pyöräily ja loput lihaskuntoa)

Ps. Pahoittelut huonolaatuisista kuvista... 

tiistai 27. marraskuuta 2012

Liikuntaa ja sormiruokailua

Meidän viikko on lähtenyt käyntiin hyvin ja huonosti. Huonona asiana on, että tuntuu kuin Elias olisi tulossa kipeäksi, on vähän tukkoisen oloinen. Toivotaan ettei tulisi! Laitoin varuiksi yötä vasten sängyn koholleen ja sipulit sängyn päätyyn, että pysyisi ainaki yön röörit auki ja saisi pikkunen nukkua. Hyviä juttuja sen sijaan on ollut paljon. 

Minua on puraissut taas motivaatiokärpänen liikunnan suhteen. Eilen ja tänään olenkin rääkännyt itseäni kuntosalilla. Eilen oli Perfectbody tunti ja tänään zumbaa ja kuntosalia. Huomenna on tiedossa kahvakuula. Torstai onkin lepopäivä ja loppuviikosta on sitten vielä zumbaa ja salia. Miten ihanaa olikaan tänä aamuna herätä siihen tunteeseen ett yksikään raaja ei nouse sängystä ja joka paikka on täysin jumissa. Nautin siitä kivusta, tätä olen taas odottanut :D Toivotaan että tää innsotus ei taas heti lopahda. Varasin kyllä tunteja jo seuraavat neljä viikkoa eteenpäin että onhan se pakko mennä! 


Ollaan alettu harjoittelemaan sormiruokailua. Elias istuu jo sen verran hienosti, että ollaan pieniä hetkiä pidetty syöttötuolissa ja siinä on annettu maissinaksuja, kurkkua, porkkanaa ja paprikaa. Kurkku on ehdoton lemppari ja Elias hienosti hoksaa että tämähän on ruokaa ja saa kurkusta syötyä sen pehmeän osan. Paprika on sellanen mistä ei saa mitään irti muutakun makua, koska hampaita ei ole. Silti tykkää sitä jyystää. Maissinaksut ei ole mitään suurta herkkua, mutta kyllä se nekin suuhun laittaa.. Vinkkejä hyvistä aineksista sormiruokailuun saa antaa :) Huomenna meillä on tiedossa puolivuotis neuvola ja sitä odotanki innolla. Huomenna päivittelen kuulumisia siis siltä saralta. 
Tänään bongasin meille myös fb-kirpparilta uudet rattaat! Halusin toiset rattaat, mitkä menevät pienempään tilaan ja saavat kulkea aina autossa mukana. Tänään sattui sitten sopivasti eteen Brio Singit ja olihan ne pakko ostaa. Turvakaukalo meillä on myös Briolta ja sen saa kätevästi näihin kiinnitettyä, vaikkakin kaukalosta meillä siirrytään varmaan melko pian isompaan. Saa nähdä miten nämä rattaat meillä pelittää, lähinnä kauppa ja shoppailu käyttöön ne tulee matkarattaiksi..


tiistai 9. lokakuuta 2012

Sekametelisoppa

Tässä nyt jonkinverran muita meidän kuulumisia. Pari päivää Elias on ollut pienen pieni kiukkupussi. Nyt veikkaan erittäin vahvasti taas niitä hampaita. Sormet on kokoajan suussa ja kuola valuu, mutta sen lisäksi tutti eikä tuttipullo meinaa kelvata. Elias ottaa vaan ikenillä kiinni ja yrittää pureskella niitä vaikka olisi kuinka nälkäinen. Myös öisin on heräilty itkeskelemään, mitä ei ole koskaan aiemmin meillä harrastettu. Rauhoittuu kyllä heti kun laittaa käden rinnan päälle ja antaa tutin. Elias ei selvästi öisin itkiessään ole hereillä vaan puoli unissaan itkee ja kun tutin antaa yrittää sitä vain purra, huolii kyllä lopulta ja nukahtaa samantien uudestaan sikeästi. En keksi mitään muutakaan syytä. Nyt ei ole soseissakaan juuri tullut uutta makua ja vatsa toimii hyvin, en siis usko että olis masukaan kipeä. Eikä muuten poika ole flunssainen tai kipeän oloinen. Selvästi saa helpotusta kun jotain kovaa laittaa suuhun. Alaikenet kyllä ehkä on aavistuksen turvoksissa, mutta ei sielä vielä mitään näy... Onneksi kiukuttelun keskellä on niitä hyviäkin hetkiä ja pieni iloinen poika :)


Eliaksella olis myös todella kova kiire liikkeelle. Istumaan on puskenut jo pidemmän aikaa sylissä/sitterissä ollessa ja sitä tekeekin ihan kokoajan. Tukevasti se selkä suorassa nököttääkin jos sylissä pitää vain käsistä kiinni ja Elias itse puskee istumaan. Ei ole kuitenkaan vielä annettu istua..  
Minkä ikäisenä yleensä opitaan istumaan/ milloin saa antaa istua?? 
Noh siitä liikkumisesta. Aiemmin Elias pyrki liikkumaan pyörimällä. Nyt on kuitenkin hoksannut että masullaan ollessakin voi pyrkiä eteenpäin. Pylly nousee kokoajan ylös, naama on kiinni lattiassa ja puskee jaloilla vauhtia. Näyttää ihan mittarimadolta ja tällä tyylillä pääsee eteenpäin hitaasti mutta varmasti. Pelottavaa! Aika taas juoksee ja kohta mun vauva kävelee. Sais vielä hetken pysyä paikallaan sylivauvana.


Sitten hieman itsestäni! Onnistuin viime viikolla käymään salilla 4 kertaa ja sää salli 2 pitkää reipasta vaunulenkkiä. JEE! Sen lisäksi täyteen tuli kaksi viikkoa täysin ilman herkkuja ja mehuja ja tämä kolmaskin viikko on startannut hienosti. En muista kerroinko jo että yritän olla ilman herkkuja jouluun asti. Viimeksi tyssäsi kahteen viikkoon, mutta tällä kertaa ainakin vielä on motivaatio ja innostus tallella. Huomenna on punnituspäivä ja saa nähdä onko viikossa tapahtunut muutosta jo alaspäin. Toivotaan parasta. Keksin itselleni ihan mielettömän herkullisen ja nopean ruuan! Se on todella kevyttä, hyvää ja nopea tehdä. Tarvitset kaksi kananmunaa, tonnikalaa vedessä, kurkkua, paprikaa ja ananasta. Tai käytännössä mitä vaan oman mielen mukaan. Paistoin vaan kanamunasta letun ja pilkoin väliin näitä herkkuja ja tonnikalaa purkista, avot! 


Ostin kaupasta testiin niitä PROfeel rahkoja ja jogurtteja, sellanen on helppo ja nopea välipala ennen tai jälkeen treenin. En todellisuudessa tiedä kuinka terveellisiä ne on, mutta ainakin niistä saa paljon proteiinia. Saa nähdä onko maultaan hyviä. Tänään on taas salipäivä ja ajattelin sellaisen napsasta napaan ennen treeniä.

tiistai 2. lokakuuta 2012

Läskit liikkeelle

Tämä päivä on alkanut super hyvin. Nukuttiin Eliaksen kanssa melkein yhdeksään asti! Heti aamusta järkkäilin edellisen päivän sotkut pois, pistin pyykkikoneen pyörimään, tyhjensin astianpesukoneen ja viikkailin edelliset pyykit pois narulta. Alettiin tänään myös maistelemaan soserintamalla Eliaksen kanssa uutta makua. Päärynää. Se maistui herralle hyvin, kuten kaikki hedelmäsoseet tähän mennessä. Nyt muuten kun hedelmiä on otettu mukaan niin kaikille kasvissoseille yökkäillään vähäsen, mutta ne kuitenkin syödään. On vaan kovemman työn takana. Sillä välin kun mä petailin Eliaksen sänkyä aamulla niin Elias paini lemppari pehmolelunsa kanssa ;) Arvaamattakin meidän pieni mies voitti.


Sitten asiaa pitkästä aikaa laihdutuksesta. Sillon joskus aikaa sittenhän aloitin sen GFG-dietin. No eihän siitä mitään tullut. Tai tuli kaksi viikkoa. Sinä aikana paino tippui 4kg. Sitten sorruin ja myös liikkumnen taas hiipui. Hetki sitten oltiinkin sitten taas lähtöpainossa mistä laihduttamisen aloitin. Masentavaa. 

Viikko sitten maanantaina laitoin kuitenkin vedon pystyyn, että pystyn olemaan ilman herkkuja jouluun asti. Nyt sitä on viikko ja 1 päivä takana ja hienosti on onnistunut. Ainakin tähän asti. Nyt on kyllä taas motivaatio kohdallaan, mutta saa nähdä kuinka kauan se säilyy. Täällä kertaa mulla on selkeitä tavotteita, yhdet motivaatiofarkut jätettynä kaappiin ja se uusi talvitakki. Ostin siis sen kokoisen takin, että sen alle ei kyllä paksua villapaitaa mahdu, joten töitä on tehtävä koska olen vilukissa ;) Salikortin kävin lataamassa viime viikolla ja pari kertaa sinne olen jo sen jälkeen ennättänyt. Tällä viikolla tarkoitus olisi mennä tänään, huomenna, torstaina sekä sunnuntaina. Ruokavalion kanssa en aio tehdä mitään niin radikaalia kuin se dietti oli. Syön normaalia kotiruokaa. Sen lisäksi pyrin vain lisäämään kuituja ja kasviksia sekä syömään säännöllisemmin. Toivon että tällä kertaa päästäisiin pidemmälle ja lopullisiin tuloksiin. Otin itsestäni jopa maailman ällöttävimmät kuvat, josta näkyy lähtötilanne. Niistä on ehkä itse helpointa seurata tuloksia sekä niitä voi katsella jos motivaatio meinaa hukkua, sen verta kauheeta katseltavaa!

maanantai 13. elokuuta 2012

Arkisia kuulumisia ja tuloksia

Tänään on ollut aika tavallinen arkipäivä. Noustiin ylös vähän jälkeen kahdeksan, ollaan leikitty paljon ja käytiin reilu tunnin mittasella vaunulenkillä. Elias myös nukkui tavallista pidemmät päiväunet tänään ja minähän tietenkin päätin nauttia siitä hetkestä! Herkuttelin vähän tuoreilla mustikoilla, jotka kävin ostamassa vaunulenkin varrelta ja lueskelin lehtiä partsilla auringon paisteessa!

Ja ei, en syönyt noita kaikkia! ;)
Illalla mulla oli vielä zumba ja se oli paljon ihanempaa mitä edes muistin! Siitä on yli vuos kun oon viimneks ollut zumbailemassa :) Menin sinne poikkeiksellisesti autolla, kun meinas tulla kiirus ja se oli ihan kamalaa! Mä en pidä autolla ajamisesta olleskaan, johtuu kyllä varmaan siitä että oon ajanut niin vähän. Mulla on hirmu lyhyet jalat ja joudun vetämään penkin aina niin eteen kun sen saa ja raskausaikana jättimahan kanssa se ei ollut mahdollista, joten olin lähes koko sen 9kk ajamatta autoa ja sen jälkeen oon vaan pari kertaa ajanut. Ei vaan oo mun juttu olleskaan.... Jatkossa kyllä lenkkeilen tuttuun tapaan salille, ennemmin kun hyppään auton rattiin!

Tänään on myös viikko takana tätä GoFatGo- diettiä ja ihan hyvin se on sujunut, edelleenkään en ole kyllä ihan pilkulleen mennyt ohjeiden mukaan, kuten tämän päivän mustikka herkuttelusta huomaa. Mutta syömisen säännöllisyys on nyt hallussa ja määrät olen pitänyt pieninä ja terveelliseen suuntaan ollaan vahvasti menossa. Viikossa paino on tippunut tasan 3kg ja olen kovin ylpeä itsestäni, motivaatio on nyt huipussaan ja toivon että se myös pysyy! :)

tiistai 7. elokuuta 2012

kuulumisia ja treenipäivitystä

Olin eilen niin laiska etten illalla jaksanut enään tulla kirjottelemaan. Tässä siis kahden päivän kuulumisia tiivistettynä

Maanantai:
  • Elias nukkui taas 12h yöunet putkeen!!
  • Käytiin Eliaksen kanssa kirpparilla viemässä lisää tavaraa myyntiin ja järkättiin pöytä kuntoon.
  • Käytiin myös pikaseen pyörähtämässä Jumbossa mistä mukaan tarttui ainoastaan itselleni urheilutrikoot ja treenitoppi
  • Aloitin uuden ruokavalion
  • Kävin vetäsemässä 2h kuntosalitreenit
  • Nautin pitkän suihkun
  • Leikin ja höpöttelin tottakai Eliaksen kanssa ihan mahdottoman paljon! 
Tiistai:
  • Heti aamusta poitsun kummitäti tuli kahville ja viihtyi parisen tuntia
  • Käytiin koko perheen voimin Porvoossa, vietiin auto huoltoon ja kahviteltiin muutaman kaverin kanssa
  • Kävin vetäsemässä 2h kuntosalitreenit
  • Ja taas toki leikittiin paljon ja Elias myös nukahti leikkimatolle kesken leikkien... :D



Maanantain syömiset + treeni: 
aamupala: raejuustoa ja mehukeittoa
lounas: kanasalaattia
välipala: maitorahka tuoreilla vadelmilla
päivällinen: samaa kanasalaattia
iltapala: maitorahkaa ja mehukeittoa

Treeni: 2h kuntosalilla [15min lämmittely stepperillä, käsi ja jalkatreeni, 15min juoksumatolla jossa loppua kohden nouseva tahti ja kova sykkeen nosto, nopeat venyttelyt]

Tiistain syömiset + treeni:
aamupala: raejuustoa ja mehukeittoa
lounas: naudan sisäfilettä ja keitettyä parsakaalia
välipala: maitorahka
päivällinen: -
iltapala: maitorahka persikoilla ja vadelmilla

Treeni: 2h kuntosalilla + 3km kävely [15min lämmittely, koko vartalon lihaskunto, 20min juoksumatolla kova sykkeen nosto, nopeat venyttelyt]

Ruokavaliosta sen verran, että määriä mitä syön en ole mitenkään punninnu vaan arvioin itse suunnilleen määrät pakkauskoon mukaan, ja ihan tämä ei suoraan nyt ole ollut siitä go fat go - dietistä kun esimerkiksi kaurahiutaleet ja vehnäleseet on jäänyt pois ja sellasta pientä. Mutta tämä on jo niin iso muutos entiseen ruokavalioon, että uskon sen toimivan näinkin ja varmasti päivistä riippuen vaihtelee vähän jääkö jotain pois vai ei ja osaa soveltelen hieman :)


torstai 26. heinäkuuta 2012

Kiloista eroon

Olen harrastanut aktiivista urheilua koko pienen ikäni. 7 vuotta on tullut pelattua jalkapalloa, 5 vuotta muodostelmaluistelua ja viimeiset 5 vuotta ennen raskautta kilpacheerleadingiä.Näiden ohella olen myös kokeillut jos jonkinnäköistä urheilumuotoa. Välillä on treenattu jopa enemmän kun viikossa riittää edes päiviä.

En ole koskaan kuitenkaan ollut ruumiinrakenteeltani hoikkatyttö vaan ihan normaalikokoinen, lihasmassaa on ollut melko paljon ja kunto hyvä. Kun vihdoin tulin raskaaksi tiesin, että joudun heti siihen paikkaan lopettamaan rakkaan harrastukseni sen vaarallisuuden vuoksi. En olisi ikinä uskonut miten raskaalta se tuntuu vaikka syy oli hyvä. Olin ihan hukassa kun yhtäkkiä mulla olikin vain aikaa, kun olin tottunut siihen että illat menee aina treeneissä. En osannut kehittää mitään muuta liikuntamuotoa harrastukseni tilalle, vaikka olisi pitänyt. Kaikki muu tuntui tylsältä.


Nyt jälkeenpäin olen itselleni hyvin katkera etten jatkanut urheilua jossain muussa muodossa. Nimittäin sain raskauden aikana lisäkiloja kokonaiset 24kg. Siitä saan syyttää tasan tarkkaa itseäni. Ainut liikunta mitä raskauden aikana harrastin oli kävely.
2kk synnytyksen (sektion) jälkeen kiloja on vielä jäljellä puolet. Niistä aion päästä eroon keinolla millä hyvänsä eikä haittaa vaikka muutama lisäkilokin tippuisi. Tähän asti mä olen pystynyt katsomaan roikkuvaa arpien täyttämää kehoani nauraen ja siitä vitsaillen, mutta en mä ikuisesti tältä halua silti näyttää.

Eilen päätin, että nyt se alkaa. Lähdin illalla juoksulenkille ja voi herranjestas voi ihminen olla rapakunnossa. En kuitenkaan kehdannut hidastaa tahtia saatika pysähtyä, koska ympärillä kulki muitakin ihmisiä. Olin aivan puhki, mutta hyvä niin. Motivaatio nousi entisestään - tälle on jotain tehtävä.Tänään laitan taas lenkkarit jalkaan ja juoksen läheiselle kuntosalille lataamaan korttia. Alkuun joudun varmaan välttelemään vatsalihasliikkeitä hieman, mutta ainakin muuta vartaloa voin alkaa treenaamaan ja käymään ryhmäliikuntatunneilla. Tavoite olisi käydä salilla/lenkillä/ryhmäliikuntatunneilla 3-4 kertaa viikossa ja toki sen lisäksi pojan kanssa mahdollisimman paljon vaunulenkeillä. M on onneksi hyvin mun tsemppinä ja mielellään viettää aikaa pojan kanssa kaksin silloin kun mä treenailen!

Mitään ennen - jälkeen kuvia en tänne aio laittaa, mutta ehkä joskus satunnaisesti saatan päivittää onko mitään tulosta koskaan syntynyt.

Aloitin myös herkkulakon. Mulla on todella huono itsekuri, mutta toivon että tällä kertaa onnistuisin. Se onkin syy miksi aiheesta tänne edes kirjoitin. Kun tämä on kaikkien nähtävillä on mulla jotenkin suurempi kynnys sortua ja uskon että motivaatio säilyy suurempana kun tiedän julkisesti sanoneeni, että laihdutan. Nämä ovat varmasti vain harhakuvitelmia, mutta jokatapauksessa aion tosissani yrittää!

Tuli ihan valtava ikävä vanhoja treenejä, kaikkia ihania kisamatkoja ja treenikavereita.. Täytyy varmaankin joku päivä mennä seurailemaan niiden treenejä ja kattomaan mitä sinne kuuluu!