Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ristiäiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Ristiäiset. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Ristiäislahjoja kuvina

Rasia ensimmäiselle hampaalle

koru, jonka voi säätää vauvakoosta aikuiselle

kummilusikka

helistin, rasia hiuskiekuralle ja hampaalle

VW Kleinbus - säästölipas

Vaatteita
Näiden lisäksi Elias sai mm. ison pojan astiat, petivaatteita, tyynyliinan omalla kuvallaan ja rahaa.

Meillä onkin tiedossa kiva kierros eri kultasepänliikkeissä, kun lahjoja lähdetään kaiverruttamaan!

Elias Mikael Kristian

Tänään vietimme ristiäisiä ja poika sai nimekseen Elias Mikael Kristian <3. Juhlat sujui erittäin hyvin ja Elias oli koko ajan todella nätisti, vaikka sylikin vaihtui tiheään tahtiin. Nyt väsyttää hurjasti, enkä jaksa enempää alkaa kirjoittelemaan. Palailen lahjojen ja muiden juttujen parissa myöhemmin! 

koko perhe

väsynyt juhlija

oli muuten herkullista ja hintansa väärti!




tiistai 17. heinäkuuta 2012

Ristiäiset lähestyy

Pidämme ristiäiset tämän viikon lauantaina. Tilaisuus järjestetään minun isovanhempieni luona eli pojan isoisovanhempien, siellä on myös minut aikoinaan kastettu. Vielä olisi jonkun verran hommaa tehtävänä enkä oikeen tiedä oonko edes kaikkea osannut ajatella..

Kastemekko tulee minun suvustani, jossa on kastettu äitini, tätini ja kaikki mummini lapsenlapset (serkkuni) ja tottakai minut myös! Mekon alareunaan on kirjailtu kaikkien kastettujen nimikirjaimet ja syntymävuosi.
Mekko pitäisi vielä pestä, silittää ja vaihtaa siihen uudet rusetit tämän hetkisten vaaleanpunaisten rusettien tilalle. Kastemalja taas tulee M:n puolelta, jonka hänen vanhempansa ovat saaneet aikoinaan häälahjaksi kastemalja tarkoitukseen. Jonkinlainen kasteliinakin pitäis vissiin olla?

kuvat: weheartit.com ja google.fi
Olen tilannut täytekakun "kakkutaiteilijalta". Siitä pitäisi tulla tuollainen kakskerroksinen ton tyylisillä koristuksilla, mutta kakku tulee olemaan turkoosi ja hieman muokkailtu. Sen lisäksi ajattelin tehdä pätkismuffinsseja, jotka kuorrutan joko vihreäksi tai siniseksi värjätyllä kermalla ja valkosuklaa-mustikkajuustokakun. Lapsille ostan luultavasti jotain keksejä, ehkäpä teemaan sopivaksi joko vihreä- tai sinikuorrutteisia.
Suolaiselle puolelle on tulossa leipomosta tilatut lohi- ja kinkkuvoileipäkakut. Niiden liäksi anoppi lupasi tehdä erilaisia palttoonnappeja ja cocktailtikkuja.

M:lle käytiin ostamassa juhlaa varten uusi puku ja itsellenikin löysin mekon. Vielä pitäisi päättää mitä pojalle puetaan päälle kun kastemekko riisutaan. Luultavasti kauluspaitabody ja farkut? Ehkä tämä tästä kun ei turhaa stressiä ota..

ps. Meillä nukuttiin viime yönä 23-08 kertaakaan heräämättä jo toistan kertaa! (normaalisti herätään kerran yössä syömään) ja se lisäksi tänään on virallisesti 5 vuotta yhteistä taivalta takana M:n kanssa <3