Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoplop. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hoplop. Näytä kaikki tekstit

torstai 18. huhtikuuta 2013

Viikon touhuja

Ompa taas aikaa viime kirjoituksesta. Tuntuu että kokoajan vaan on tuli pyllyn aika, eikä ehdi istahtaa alas.. Viime viikonloppu meni oikein mukavasti. Kävimme Keravan kevätmarkkinoilla pyörähtämässä ja olimme Amarillossa syömässä mummoni, isäni ja omien syntymäpäivieni kunniaksi (omani ovat tosin virallisesti vasta ensiviikonloppuna). Sotki hetkellisesti toki tätä superdiettiä, mutta tämä oli tiedossa ja hyvin mielin nautin ruuat pitkän kaavan mukaan. 



Maanantaina uskalsin rynnätä salille, vaikka en ole ihan varma olisiko se ollut ihan fiksua näin pian keuhkokuumeen jälkeen. Intoa olis vaikka muille jakaa, ja olenkin käynyt sielä tällä viikolla joka päivä. Lihaksissa kyllä tuntee tehneensä.. Mutta kai se sillä lähtee millä on tullutkin ;) 
Eilen oltiin koko perheen voimin HopLopissa ja tällä kertaa vietiin Elias sinne "isojen puolelle". Laskettiin liukumäkiä, riehuttiin pomppulinnoissa, kiipeiltiin ympäriinsä ja sukelleltiin pallomeressä. On toi kyllä vaan joka lapsen unelma paikka, tai ainakin Elias viihtyy todella hyvin. 



Illalla Eliaksella nousi ikävästi kuume ja yö meni siitä johtuen kovin levottomasti. Nyt on sitten Eliaksen vuoro sairastaa. Kovasti pojan ääni rohisee ja itkettää, toivottavasti menisi pian ohi. Mennään varmaankin huomenna varuilta käymään näyttämässä korvia ja katsomassa ettei ole mitään samoja tauteja mitä mulla, koska ne vaativat lääkehoitoa. 

Näin yleisesti meille kuuluu kuitenki todella hyvää. Elias harjoittelee kovasti kävelemään. Seisoskelee jo pitkiäkin aikoja ilman tukea ja lähtee itsekseen kävelemään rohkeasti. Ei vain vielä ihan pelaa ylä- ja alavartalo samalla radalla niin matkan pituudet pysyttelee 4-5 askeleessa ennen kaatumista. Poika on itse asiasta todella innoissaan ja päästää ihania naurunkiljahduksia ainakun ottaa askelia. Ei varmasti mene kauaa, kun saa jo juosta perässä! Kuinka sitä voikaa olla omasta lapsestaan niin ylpeä. 
Reilu kuukausi niin Elias täyttää vuoden. Hurjan nopeasti on aika mennyt.. Olen tohkeissani jo suunnitellut vaikka mitä synttäreitä ajatellen ja olen niistä todella innoissani. Kun ehdin niin teen suunnitelmista ihan oman postauksensa. 
Ennen Eliaksen synttäreitä vietän omia 20v. päiviäni, ja lähdemme isomman kaveriporukan kanssa ensi perjantaina yhden yön mittaiselle risteilylle. Elias menee ensimmäistä kertaa M:n vanhemmille hoitoon, hieman jänskättää mutta varmasti he pärjäävät hyvin. 

perjantai 15. maaliskuuta 2013

HopLop

Oltiin tosiaan eilen Hoplopissa Katjan ja Venlan kanssa. Aikaisemmin ollaan käyty naurusaaressa, mutta onhan se vaan ihan eri asia! Paikka oli ilmainen näin pienille lapsille ja toki myös meille aikuisille. Vauvapuolella oli pallomeri, pieni pomppulinna, kaikenmaailman pehmopalikoita ja palloja ja joitain tavallisia leluja. Elias ihan tohkeissaan tutki joka paikkaa, ylitti itse kaikki mahdolliset esteet, kiipesi portaat suoraan aina pallomereen, riehui pomppulinnassa ja omatoimisesti oikeasti leikki!









Leikkien jälkeen syötiin välipalat vielä paikanpäällä ja alettiin tekemään lähtöä, johan olimme melkein kolme tuntia touhunneet! Molemmilla alkoi selvästi myös väsy iskemään päälle ja kummatkin taisi simahtaa vaunuihin ennen kun edes ulko-ovesta ulos päästiin! Helppoa etten sanois. Käppäiltiin kotiin ja siirsin Eliaksen sänkyyn jatkamaan päikkäreitä. Kotona meitä odotti yllätys, kun postin mukana oli vihdoin tullut meidän välikausihaalari! Mutta siitä lisää ihan omassa postauksessaan, kunhan muutkin kevät tamineet ovat kasassa :) Nyt siirryn peiton alle hetkeksi vielä lepuuttamaan silmiä, kun Eliaskin vielä tyytyväisenä kuorsaa omassa sängyssään. Adios!