keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Lisätunteja vuorokauteen

Huhheijaa, mistä saisi lisätunteja vuorokauteen? Viikonloppu meni ihan hujauksessa, vaikkei tehty edes mitään erikoista. Käytiin äitini luona. Oltiin ja touhuiltiin vain ulkona, kun säät pitkä aikaa sen salli kunnolla. Ihmettelen miten nyt voi olla jo keskiviikko, kun justiinsa oli perjantai. Arki pyörii hirveetä kyytiä ja mulla ei meinaa iltaisin koskaan uni tulla, kun missään välissä ei ehdi rauhoittua. 

Arkisin mulle on kuitenkin tärkeää, että ehdimme perheen kesken jotain touhuta. Käydä puistossa, kävelyllä tai leikkiä jotain sisällä. Jotain sellaista, missä oikeasti me vanhemmat ehdimme olla läsnä. En halua, että Eliaksen pään sisällä arki tuntuu kiireiseltä. Haittaavia ja kiireiseksi tekeviä seikkoja ovat minun vuorotyöni, kaikki hoidettavat kotityöt ja harrastukset. Mä itse ajoitan oman lenkkeilyni (josta olen muuten totisesti innostunut!) aikaisiin aamuihin tai vaihtoehtoisesti iltoihin, kun Elias nukkuu. Pyrin välttämään sitä, että se olisi pois Eliaksen ajasta. Lisäksi olen super kiitollinen, että on auttava mies joka hoitaa kotia hyvin. Usein saan tulla siistiin kotiin ja lähinnä vain ruuanlaitto jää minulle.  Olemme saaneet mielestäni arjen rullaamaan kohtalaisen hyvin niin, että meillä kaikilla on hyvä olla. Silti niille lisätunneille olisi käyttöä, ja toivon ylikaiken että löytäisin itselleni päivätyön hieman lähempää kotiamme. Se toisi jo paljon "lisätunteja" arkeemme.







Viimepäivinä on nautittu jo lämpösemmistä säistä mm. vesisodan, puistoilun ja mini picnikin muodossa.   Eliaksella alkoi eilen kesäloma. Päiväkoti on kiinni koko heinäkuun, eikä haluttu ottaa kuukaudeksi kunnallista hoitopaikkaa. Muuten olisi taas sen ajan ollut ihan vieras paikka, kaverit ja hoitajat. Hieman tämä vaatii järjestelyjä, koska mä en itse ole lomalla vasta kuin elokuussa ja mies on lomalla vasta 13.7 alkaen. Eilen illalla Elias lähtikin iloisesti kahdeksi yöksi mummolaan. Perjantain olen itse vapaalla ja ensi viikolla isomummo ja vaari hoitavat Eliasta täällä meillä kotona, meidän ollessa töissä. On kyllä rikkaus kun läheltä löytyy paljon auttavia läheisiä. 

Mukavaa viikon jatkoa kaikille, me odotellaan jo hirmuisesti viikonloppua! Pääsee nauttimaan toivonmukaan enempi näistä helteistä :)

perjantai 26. kesäkuuta 2015

Keskeneräinen makuuhuoneemme

Meidän hyvin keskeneräinen makuuhuoneemme. Olen sellainen kaikkimullehetinyt -tyyppi, mutta kun ei toi raha ihan puussa kasva niin pikkuhiljaa hyvä tulee. Vai miten se meni. Jokatapauksessa kuvat puhukoon puolestaan.


Tästä lähdettiin. Tämä kuva on asunnon esittely kuvista, eli vanhan asukkaan tavaroilla. Seinässä oli tuollainen hopea pohjainen kukkatapetti, jota en voinut sietää. Ja vanhaa lattiaa näkyy myös, perinteinen koivuparketti. Makuuhuoneemme on melko pieni, mutta ajaa asiansa oikein hyvin. vasen seinusta on kokonaan liukuovikaapistoa.


Jottei homma käynyt liian helpoksi tälläiselle tumpelolle ensikertalaiselle niin tapettia oli kaksi kerrosta. Ensimmäinen kerros oli vielä helppo, mutta toinen olikin sitten toista maata. Seinä on betonia ja betonin päällä ei ollut kunnon pohjamaalia tapetin pohjalla. Siinä sitten rapisi puolet seinästäkin mukana, kun minä olin asialla. Onnekseni seinäpinnasta oli tarkoituskin tulla hieman raffi, joten epätasaisuus ei haitannut. 


Tapettien poiston jälkeen vedin seinään valkoisen pohjamaalin. Siitä ei ole kuvaa. Sen kuivutta ryhdyin itse asiaan ja seinälle valikoitui Teknoksen kolibri maali tikkurilan värikartasta sävyllä laasti. Olin ostamassa Tunto hieno maalia, mutta se oli loppunut ja myyjä tarjosi minulle tämän vastaavana tuotteena. Telasin 1x1m alueita ja vetelin perässä isolla karkealla tapettiharjalla kuvioa märkään maaliin. Seinä sai tarkoituksella jäädä hieman läpikuultavaksi, jotta tulisi lisää elävyyttä pintaan. (kuvassa maali on osittain vielä märkä, joten näyttää todelisuutta epätasaisemmalta)


Viimeisenä vetelin vielä pintaan Taika helmiäislasyyrin hopean värisenä. Samaisella tapettiharjalla kutakuinkin pohjan jälkiä mukaillen. Tämä lasyyri tuo seinään hohtoa ja tulee parhaiten esille erilaisilla valaistuksilla. Itse tykkään lopputuloksesta paljon. Toki se on itse tehdyn näköinen ja löydän siitä paljonkin virheitä, mutta olen yllättynyt kuitenkin miten hyvin se onnistui näin ekakertalaisena. Kuvissa seinä ei oikein pääse oikeuksiinsa, on todellisuudessa musta paremman näköinen. Samalla maalasin ikkunaseinustan uudelleen valkoiseksi, jotta sain sen kirkkaammaksi. Vielä olisi tuo olohuoneen ja makkarin välinen seinä käsittelemättä. Siinä on sellainen hopeanharmaa kohokuvioinen tapetti. Se on ihan ok, mutta ei mielestäni sovi tuohon tilaan. Sen haluan vielä valkoiseksi, mutta se on hieman haastavampi homma minulle kun taas täytyy kaksi kerrosta poistaa tapettia ja seinä täytyisi saada tasoitettua sen jälkeen pinta.


Pahiten huoneessa on kesken kuitenkin itse sisustaminen. Seuraavana ostoslistalla olisi sängynpääty. Haaveilen valkoisesta keinonahkaisesta päädystä. En vielä tiedä, kokeilenko tehdä itse vai ostanko valmiina. Lisäksi kaikki tekstiilit tulee vaihtumaan. Uusi päiväpeitto, tyynyt ja verhot. Nämä ovat vain väliaikaiset hätäratkaisut mitä kaapista valmiina löytyi. Myös yöpöydät ja jotkut kivat sirot valaisimet. Ideoita olisi paljon, mutta katsotaan mihin se tästä lähtee muokkautumaan kun saa pikkuhiljaa uusia juttuja ostettua ja paikalleen. 

sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Keskikesän juhlaa











Mökkielämää
onnellisia lapsia
hyvää ruokaa
herkkuja
mölkkyä
saunomista
Ensimmäinen oma onki ja kalasaalis
Saippuakuplia
lastenlauluja

Näistä ja monista muista onnellisista hetkistä koostui meidän juhannus. Sää nyt oli mitä oli, mutta ei annettu sen haitata. Sadevaatteet vaan niskaan ja menoksi. Kyllähän se aurinkokin hetkittäin pilkisteli. Eliaksesta tuli oikea kalamies ja ihan meinasi itku tulla kun näki miten mahdottoman onnellinen se oli, kun sai kalaa ikiomalla ongella. Sen jälkeen niitä sitten ruokittiin ja siliteltiin. Suurimmat juhannusruuhkatkin kai vältettiin, tai sitten autoilioita vain oli vähän. Nyt kuitenkin on palattu kotiin ja olemme valmiina uuteen viikkoon. Itse lähden huomenna yksin käväsemään Tallinnassa päiväristeilyllä.

Miten muiden juhannus on sujunut? :)

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Synttärijuhlat

Nyt on oikein onnistuneet ja mukavat juhlat takana päin. Angry birds teemalla siis mentiin. Meidän koristeluista en näköjään muistanut ottaa kuvia siinä tohinassa.. Mutta pyrin toteuttamaan teeman mahdollisimman "hillitysti". Muut koristeet olivat siis kaikki musta-puna-valko värillisiä, eli lintuja meillä ei nähty juhlapöytää enempää. Elias oli tähän oikein tyytyväinen ja hän oli niin innoissaan kakusta. Olin varma että epäonnistun pahemman kerran, mutta kyllä siitä jotain tuli, vaikkei niin kauhean siisti olekkaan.

Tarjolla oli;

- Mansikka-pätkis täytteinen kakku (angry birds)
- daim ja turkinpippuri muffinsseja suklaakuorrutteella
- mansikkaherkkis juustokakku
- hyydytetty lämminsavulohikakku
- kinkkuhyrriä
- halloumkääröjä
- popcornia ja sipsiä
- "limubaari"








Juhlioita meillä oli parisenkymmentä. Tarjottavia ei juurikaan jäänyt, kerrankin onnistuin tekemään sopivan määrän siis kaikkea. Kaikki saivat kehuja hirveästi ja omasta mielestänikin herkut olivat oikein onnistuneita. Lahjoja tuli taas hirveä määrä, mutta kaikki oli oikein toivottuja. Suurin osa kesävaatetta ja muutamia pojan itse toivomia leluja. Meiltä Elias sai lahjaksi jo oikeana päivänä todella ison setin brion junarataa ja nyt tänään hänen kauan haluamansa angry birds potkulaudan. 

Nyt lähdemme koko poppoo unten maille, kaikki olemme ihan finaalissa. Jaksaa taas huomenna aloittaa uuden viikon. Tiedossa on onneksi lyhyt viikko ja torstaina pääsemme lähtemään mökille rauhassa juhannuksen viettoon!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

3-vuotias

Eliaksella tuli kolme vuotta mittariin jo 25.5. Muuttokiireistä johtuen, päästiin kuitenkin vasta tällä viikolla neuvolaan täällä uudessa paikassa ja synttäreitäkin ehditään juhlia vasta huomenna. Oli kuitenkin kivempi järjestää juhlat vasta nyt, kuin vanhassa kodissa muuttolaatikoiden keskellä tai täällä uudessa kodissa remontin keskellä. Vielä täällä on vähän kesken eräistä, mutta kehtaa kuitenkin jo vieraita ottaa vastaan. Mutta mennään asiaan, minkäslainen kolmevuotias meillä asustaakaan?


Vauhdikas rämäpää jos lyhyesti pitäisi kertoa. Elias on vilkas ja energinen, niin kuin yleensäkkin kai nämä kolmevuotiaat tahtoo olla. Uhmakausia on tullut ja mennyt. Tällä hetkellä on kohtuu helppo vaihe sen suhteen menossa. Mitä nyt välillä kaupassa käyntiä säestää huutoraivarit, jos ei olekkaan namipäivä.
Pohjimmiltaan on kuitenkin hirveän herkkä ja kohtelias. Elias on heti ensimmäisenä aina puhaltamassa ja lohduttamassa jos jotain sattuu. Muistaa aina automaattisesti pyytää anteeksi jos vahingossa jotain itse satuttaa. Kiittää aina, kuin kuuluu kiittää. Sydän sulaa, kun kotona Elias on alkanut kiittämään ruuasta esimerkiksi sanoin; kiitos rakas äiti ruuasta. 

Elias puhuu täysin ymmärrettävästi lausein ja osaa taivuttaa sanat oikein. R:rää ei osaa vielä sanoa ja muutamissa vaikeemmissa sanoissa menee vielä vähän senat sakaisin - sanat sekaisin. Vihdoinkin ollaan päästy myös eroon vaipoista. Tai vielä on öisin ollut varuiksi, mutta siitäkin ajattelimme ensi viikolla luopua, kun pidempään ollut jo aamuisin vaippa kuiva. Kotona ollessa Elias harvemmin nukkuu enään päiväunia. Päiväkodissa ollessa torkkuu 45min-1h. Öisin Elias on ollut aina hyvä nukkumaan ja nukkuu 10-13h riippuen monelta täytyy aamuisin herättää. Muuten en oikein osaa eritellä mitään Eliaksen taitoja. On kuitenkin täysin ikätasollaan, ja taitaa kaikki perusasiat. Tunnistaa perusvärit jne.


Elias on varsinainen Angry birds fani. Kaiken pitäisi olla täynnä äidin mielestä ei niin kivoja lintuhahmoja. Kyllä meillä silti kaapit pursuaa niitä pehmoja, vaatteita yms. Kerta se tekee toisen onnelliseksi. Meillä leikitään suurimmaksi osaksi junaradalla ja legoilla sekä ajetaan isolla paloautolla. Muut lelut ei tällä hetkellä ainakaan oikein kiinnosta. Elias viihtyisi enemmänki vaan ulkona leikkien ja pelaten. Tv:stä tulevia lastenohjelmia meillä ei katsota oikeastaan koskaan. Dvd:ltä elias sen sijaan katsoo muumeja ja madagascaria ja youtubesta kaupungin sankareita. Ne ovat ehdottomia suosikkeja. 

suluissa mittoja 2-vuotiaana
Pituus: 95,4cm (88cm)
Paino: 13,8kg (12,1kg)

maanantai 8. kesäkuuta 2015

Kuumepotilas

Jäin tänään kotiin Eliaksen kanssa, kun eilen illalla nousi 39 asteen kuume. Ihan puskista, ei flunssaa tai muutakaan. Toinen oli ihan reppana. Aamulla oltiin taas reippaana, mutta nyt alkaa kuume nousta uudelleen. Käymme varmuudeksi tässä kohta lääkärissä, vaikka tuskin mitään vakavaa on kun ei muita oireitakaan ole.

Elias toivoi aamulla että leikattaisiin kesätukka. Tein työtä käskettyä ja saatiin taas niin komea kaveri aikaiseksi. Johan tuo olikin kasvanut melkoisen epäsiistiksi. Elias onkin tottunut tukan leikkuuseen ja pyytää sitä aina itse mielellään. 




Suurin osa ajasta tänään on kuitenkin pötkötelty sohvalla viltin alla ja olemme katselleen dvd:ltä Madagascar 3 ja muumeja. Itse askartelin vieressä sunnuntain juhlia varten parit koristeet ja Elias kävi välillä hieman avustamassa sen mitä jaksoi. Iskä tulee kohta töistä kotiin ja pääsen jatkamaan meidän makuuhuoneen seinän maalausta. Huomenna voisin tehdä jonkilaista postausta sen remontista. 

sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Uusi alkuko? Täällä taas

Olen kirjoittanut viimeksi melkein kaksi vuotta sitten. Eliaksen ollessa vuoden ja neljän kuukauden ikäinen. En puhunut lopettamisesta tai suunnitellut sitä, en vain enään kirjottanut. Elämässämme tapahtui sillon paljon muutoksia. Palasin työelämään ja Elias aloitti päiväkodin, kaikki aika meni totutellessa uuteen arkeen.

Entä mitäpä meille nyt tänään kuuluu?

Elias täytti vasta 3-vuotta. Juhlia emme ole vielä ehtineet, kun paljon muitakin suuria muutoksia on ollut ilmassa. Tarkoitus olisi kuitenkin järjestää synttärit pojan toiveiden mukaisesti Angry birds - teemalla, ensi viikon sunnuntaina. Neuvolaankin päästään pitkästä aikaa ensi viikolla. Enemmän Eliaksesta kirjoitan omassa postauksessaan, heti neuvolassa käynnin jälkeen.


Entäs ne muut muutokset? Olemme ostaneet ensimmäisen ihan oman pienen sievän kodin Keravalta. Pääsimme muuttamaan viikko sitten. Elias joutui toki vaihtamaan myös päiväkotia ja nyt hänen ollessaan jo sen verran iso, oli muuttaminen ihan erilaista. Kaikki tuttu ja turvallinen ympärillä vaihtui kerta heitolla. Otin itse viikon lomaa ennen muuttoa, jotta pääsin yhdessä Eliaksen kanssa tutustumaan uuteen päiväkotiin. Nyt olemme viikon eläneet kuitenkin jo tavallista arkea uudessa paikassa. Viihdymme tässä kodissa kaikki ja pikkuhiljaa tätä laitamme kuntoon. Elias kyllä selvästi reagoi hieman tähän muuttuneeseen tilanteeseen ja ajoittain kaipaa vanhaa kotia ja vanhoja tarhakavereita. Eiköhän tämä tästä kuitenkin tasoitu pikkuhiljaa.

Jo pidemmän aikaa on ollut tunne, että haluan tänne kirjoittaa. Sitä en tiedä kuinka usein tai mitään muutakaan, mutta sen aika näyttää. Varmasti tulee aika paljon koti/sisustus aiheisista postauksia ja ihan meidän tavallisesta arjesta kuulumisia ja juttuja. Sitäkään en tiedä, tavoittaako tämä enään ketään siellä ruudun toisessa päässä. Jos tavoittaa laittakaan ihmeessä kommenttia niin tiedän!

Palailen toivottavasti pian! Parempien kuvien ja tarkempien kuulumisten kera :)