Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elias. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elias. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Synttärijuhlat

Nyt on oikein onnistuneet ja mukavat juhlat takana päin. Angry birds teemalla siis mentiin. Meidän koristeluista en näköjään muistanut ottaa kuvia siinä tohinassa.. Mutta pyrin toteuttamaan teeman mahdollisimman "hillitysti". Muut koristeet olivat siis kaikki musta-puna-valko värillisiä, eli lintuja meillä ei nähty juhlapöytää enempää. Elias oli tähän oikein tyytyväinen ja hän oli niin innoissaan kakusta. Olin varma että epäonnistun pahemman kerran, mutta kyllä siitä jotain tuli, vaikkei niin kauhean siisti olekkaan.

Tarjolla oli;

- Mansikka-pätkis täytteinen kakku (angry birds)
- daim ja turkinpippuri muffinsseja suklaakuorrutteella
- mansikkaherkkis juustokakku
- hyydytetty lämminsavulohikakku
- kinkkuhyrriä
- halloumkääröjä
- popcornia ja sipsiä
- "limubaari"








Juhlioita meillä oli parisenkymmentä. Tarjottavia ei juurikaan jäänyt, kerrankin onnistuin tekemään sopivan määrän siis kaikkea. Kaikki saivat kehuja hirveästi ja omasta mielestänikin herkut olivat oikein onnistuneita. Lahjoja tuli taas hirveä määrä, mutta kaikki oli oikein toivottuja. Suurin osa kesävaatetta ja muutamia pojan itse toivomia leluja. Meiltä Elias sai lahjaksi jo oikeana päivänä todella ison setin brion junarataa ja nyt tänään hänen kauan haluamansa angry birds potkulaudan. 

Nyt lähdemme koko poppoo unten maille, kaikki olemme ihan finaalissa. Jaksaa taas huomenna aloittaa uuden viikon. Tiedossa on onneksi lyhyt viikko ja torstaina pääsemme lähtemään mökille rauhassa juhannuksen viettoon!

lauantai 13. kesäkuuta 2015

3-vuotias

Eliaksella tuli kolme vuotta mittariin jo 25.5. Muuttokiireistä johtuen, päästiin kuitenkin vasta tällä viikolla neuvolaan täällä uudessa paikassa ja synttäreitäkin ehditään juhlia vasta huomenna. Oli kuitenkin kivempi järjestää juhlat vasta nyt, kuin vanhassa kodissa muuttolaatikoiden keskellä tai täällä uudessa kodissa remontin keskellä. Vielä täällä on vähän kesken eräistä, mutta kehtaa kuitenkin jo vieraita ottaa vastaan. Mutta mennään asiaan, minkäslainen kolmevuotias meillä asustaakaan?


Vauhdikas rämäpää jos lyhyesti pitäisi kertoa. Elias on vilkas ja energinen, niin kuin yleensäkkin kai nämä kolmevuotiaat tahtoo olla. Uhmakausia on tullut ja mennyt. Tällä hetkellä on kohtuu helppo vaihe sen suhteen menossa. Mitä nyt välillä kaupassa käyntiä säestää huutoraivarit, jos ei olekkaan namipäivä.
Pohjimmiltaan on kuitenkin hirveän herkkä ja kohtelias. Elias on heti ensimmäisenä aina puhaltamassa ja lohduttamassa jos jotain sattuu. Muistaa aina automaattisesti pyytää anteeksi jos vahingossa jotain itse satuttaa. Kiittää aina, kuin kuuluu kiittää. Sydän sulaa, kun kotona Elias on alkanut kiittämään ruuasta esimerkiksi sanoin; kiitos rakas äiti ruuasta. 

Elias puhuu täysin ymmärrettävästi lausein ja osaa taivuttaa sanat oikein. R:rää ei osaa vielä sanoa ja muutamissa vaikeemmissa sanoissa menee vielä vähän senat sakaisin - sanat sekaisin. Vihdoinkin ollaan päästy myös eroon vaipoista. Tai vielä on öisin ollut varuiksi, mutta siitäkin ajattelimme ensi viikolla luopua, kun pidempään ollut jo aamuisin vaippa kuiva. Kotona ollessa Elias harvemmin nukkuu enään päiväunia. Päiväkodissa ollessa torkkuu 45min-1h. Öisin Elias on ollut aina hyvä nukkumaan ja nukkuu 10-13h riippuen monelta täytyy aamuisin herättää. Muuten en oikein osaa eritellä mitään Eliaksen taitoja. On kuitenkin täysin ikätasollaan, ja taitaa kaikki perusasiat. Tunnistaa perusvärit jne.


Elias on varsinainen Angry birds fani. Kaiken pitäisi olla täynnä äidin mielestä ei niin kivoja lintuhahmoja. Kyllä meillä silti kaapit pursuaa niitä pehmoja, vaatteita yms. Kerta se tekee toisen onnelliseksi. Meillä leikitään suurimmaksi osaksi junaradalla ja legoilla sekä ajetaan isolla paloautolla. Muut lelut ei tällä hetkellä ainakaan oikein kiinnosta. Elias viihtyisi enemmänki vaan ulkona leikkien ja pelaten. Tv:stä tulevia lastenohjelmia meillä ei katsota oikeastaan koskaan. Dvd:ltä elias sen sijaan katsoo muumeja ja madagascaria ja youtubesta kaupungin sankareita. Ne ovat ehdottomia suosikkeja. 

suluissa mittoja 2-vuotiaana
Pituus: 95,4cm (88cm)
Paino: 13,8kg (12,1kg)

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Viikon varrelta

Korkeasaaren reissulta
Jospa vihdoin jaksaisin istahtaa ajan kanssa tähän tietokoneelle ja saisin rustattua meidän kuulumisia ja vähän muutakin tänne ylös. Emme ole koko kesäloman aikana olleet kuin yhden vai kaksi yötä kotona, nyt tänään on kuitenkin se hetki, kun taas nautiskelemme oman kodin rauhasta. Tien päällä on siis oltu, melkeimpä voisi sanoa että olemme kulkeneet säätiedotuksen mukaan ympäriinsä. Aina sinne missä luultavimmin lämpöä piisaa. Sadepäiviä emme tästä syystä ole viettäneet ja lomailu on ollut mukavaa. Suurimman osan ajasta olemme olleet mökillä ihan vain kolmistaan, enkä tiedä mitään, mikä olisi sitä parempaa. Se vain on niin meidän paikka. Mitään järisyttvänä ihmeellistä ei meidän lomailuun tällä hetkellä ole siis kuulunut. Paljon paljon ulkoilua, uintia ja sitä rataa.
Puistoilua
Hoploppia. Kaikkia missä on ratti on tällä hetkellä POP!
Eliaksen kuulumisiakin voisin ihan erikseen tähän kirjoitella. Konttaus on vaihtunut kokonaan kävelyyn ja myös kengät jalassa tepastelu onnistuu hienosti. Elias on itsestään kovin ylpeä ja heittää ilmaan paljon hurraa huutoja ja taputuksia erilaisista suorituksista. Ensimmäiset sanatkin on nyt selkeästi kuultu. Äiti, sehän se sana oli. Sitä hoetaan nyt kokoajan ja voi kuinka se vaan onkaan ihanaa! Toinen sana on anna ja kolmas on ei. Näitä kahta jälkimmäistä on hoettu kyllä jo pitkään, mutta sana ei ole ihan ollut oikeassa muodossaan tai muiden ymmärrettävissä, mutta nyt niistä ei voi tuntematonkaan erehtyä. Ei myöskään tästä äiti sanasta :) Kovin on täällä siis ylpeitä vanhempia, on tuo lapsukainen vaan niin mahtava ja valloittava. Hampaita muuten tulee oikein rytinällä. Kaksi poskihammasta on puskenut läpi ja lisää tulee. Oikein sellasia isoja veripatteja tulee ikenien päälle. Tekee varmasti kipeää ja ruoka uppoaa tästä syystä melko huonosti. Tällä hetkellä hampaita on ainakin 10
Isomummon ja -vaarin kanssa Koiramäen pajutallilla
Harjoiteltiin ruohonleikkurilla ajoa
Myös meidän arkeen on tullut muutoksia. Enään nukutaan vain yhdet päiväunet, keskimäärin 2,5h mittaiset. Tuttia syödään enään vain päivä-, sekä yöunilla. Elias tietää itsekkin, ettei tuttia oteta muulloin ja tajuua antaa sen heti kiltisti pois jos jostain sellaisen sattuu päivällä löytämään. Suurin muutos ehkäpä on kuitenki se, että tuttipulloa ei ole käytössä enään laisinkaan. Tämä tapahtui täysin vahingossa. Lähdimme mökille, enkä ollut muistanut pakata tuttipulloja mukaan. Eikä todellakaan viitsitty lähteä ajamaan 60km yhden vaivaisen pullon takia, kun nokkamukeja oli kuitenkin mukana. Aiemmin Elias on saanut pullosta maidon aina unille käydessään ja se on ollut sellainen rauhoittumishetki, josta kannetaan suoraan sänkyyn, sekä päivällä että illalla. Olin ajatellut pullosta luopumista syksylle, koska kuvittelin sen olevan hankala prosessi. Se kun tuntui olevan meille niin kovin tärkeä heti. Toisin kuitenki kävi, ja melkein järkyttyneen iloisina huomasimme, että unille meno käy edelleen tismalleen yhtä helposti kuin ennenkin, ehkä jopa helpommin johtuen myös tästä uudesta päivärytmistä.
Itselleen on aina hyvä vähän taputtaa
Kaikki on siis paremmin kuin hyvin ja nautiskelemme täysin rinnoin tästä perheen yhteisestä ajasta ja tästä syystä meistä kuuluu paljon normaalia vähemmän. Huomenna menemme aamulla mattopyykille ja päivällä suuntaamme linnanmäelle huvittelemaan. Ensi viikon maanantaina hurautammekin jo Tampereen suunnille viettämään nautinnollista kylpylälomaa :)

Olisi mahtavaa kuulla myös, MITÄ TEILLE KUULUU?? :)
Ja mitkä ovat olleet teidän pikkuisten ensimmäiset sanat?

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Keskiviikkoa

Eliaksella on yhtäkkiä mennyt unirytmit ihan sekaisin. Ilmeisesti kahdet päiväunet todellakin alkaa olemaan liikaa. Ollaan nyt muutama päivä herätty jo puol viiden aikaan, entisen kello kahdeksan sijaan. Ei sovi kyllä yhtään meille näin aikaiset herätykset. Nyt otinkin tästä päivästä eteenpäin tavoitteeksi, että pitkin päiväunille menoa sen verran että selvittäisiin yksillä unilla. Saa nähdä kuinka meidän käy.

Aamulla tosiaan nousimme jo kukonlaulun aikaa ylös ja mietin mitä tekemistä keksisimme, että Elias ei simahtaisi niin pian takaisin nukkumaan. Sain eilen viestin, että Jumbon Name itissä on kanta-asiakas ale klo 8-9. Sinne siis.. Kaikki ale-tuotteet olivat sen tunnin ajan -70%. Ihmisiä oli ihan sikana, enkä tuo napero kainalossa kovin pystynyt tonkimaan. Housuista mistään ei löytynyt kokoajan ja muutenki tarjonta pojille oli mielestäni aika huono. Tytöille sen sijaan olisi ollut vaikka mitä ihanaa. Mukaan tarttui vain kaksi tavallista pitkähihaista paitaa. Samalla reissulla päätin, että nyt vihdoin on saatava Eliakselle sandaalit. Nimenomaan ensiaskelsandaalit. Etsin ja etsin, enkä löytänyt mieluisia joten lopulta ostin vain ne mitkä tuntuivat parhaimmalta ja istuivat parhaiten Eliaksen jalkaan.


Toinen asia mistä tuli tänne höpöttelemään on Eliaksen kävely. Uskallan melkein jo sanoa, että meillä kävellään! Elias on nyt alkanut omatoimisesti siirtymään paikasta toiseen kävellen. Toisinaan kyllä edelleen konttaa ja kävely on melkoisen huteraa ja epävarmaa, mutta kävelyä kuitenkin. Aikaisemmin Eliaksen "kävely" oli enemmänki juoksusyöksyjä ja jalat eivät pysyneet perässä ja oltiin yhtä nopeasti turvallaan kun lähdettiin liikkeelle. Nyt hakee hienosti jo tasapainoa ja kulkee rauhallisemmin. Myös uusissa sandaaleissa kokeiltii kävelyä ja hienosti yritti heti lähteä töpöttelemään. 


torstai 13. kesäkuuta 2013

Arkipäivää

Aamu alkoi puurolla ja samassa Elias sai itse syödä mustikoita. Kuten arvata saattaa, se on melko sotkuista puuhaa. Mitäpä tuosta, tämän jälkeen suunnattiin kylpyyn ja suoritettiin päivän ensimmäinen siivous operaatio.
Ruuanlaitto on osana tottakai joka päivä. Tänään oli lounaalla spagettia ja jauhelihakastiketta sekä keitettyä parsakaalia. Aina sillä välin kun teen ruokaa, Elias on kova poika tyhjentämään kaappeja ja pitää huolen ettei äidiltä lopu hommat sen kokkamisenkaan jälkeen. 
Jokaiseen päivään kuuluu paljon erilaisia leikkejä. Tällä hetkellä legot taitaa olla hitti. Elias antaa äidille palikoita mistä rakentaa ja hetken päästä pyytää ne taikaisin rikottavaksi. Ja tätä aina uudelleen ja uudelleen. 
Ruokailun aika. Alkuun syötän itse Eliakselle suurimman osan ruuasta ja loppuruuan saa syödä itse. Lusikka menee suuhun - yleensä tyhjänä. Käsillä siis tapahtuu tämä ruokailu suurimmaksi osaksi. Harjoitus tekee mestarin, eiköhän pian tästäkin selvitä vähemmällä sotkulla.
Keittiö odottaa siivoojaansa.. Ei taida vielä olla keksitty ihmettä joka tyhjentäisi koneen ja täyttäisi sen myös. 
Onneksi minulla on ihana apulainen, joka mielellään tekee työn puolestani. Ainakin melkein.. 

Tässä muutamia kuvia tältä päivältä. Nyt Elias nukkuu toisia päiväuniaan, voin rauhassa vain olla. Keittiö on siivottuna, pyykit pyörii koneessa. Eliaksen herättyä laitamme yhdessä ne kuivumaan, syömme ja lähdemme ulos. Illalla suuntaan vielä itse kuntosalille, jos isi vahingossa sattuisi tulemaan ennen yömyöhäistä kotiin (ylitöissä). Tälläisiä on meidän tuiki tavalliset lapsiperheen arkipäivät kotona. Paljon paljon sotkua ja siivoa, paljon paljon iloa ja leikkiä. Nautin tästä kotona olosta!

torstai 30. toukokuuta 2013

Neuvolaa ja kuvia!

Eliaksella oli tiistaina 1-vuotisneuvola. En aikaisemmin siitä ehtinyt kirjoittelemaan, kun toinen on ollut rokotteista johtuen niin reppana. Kuumetta melkein 40 astetta pari päivää. Eilen nukahti lattialle ja sen lisäksi nukkui 3,5h päiväunet. Huomaa että hieman on ollut veto pois. Nyt alkaa kuitenkin näyttää paremmalle jo, ja täällä vipeltää oikein vilkas tapaus! 

Olimme ensimmäistä kertaa täällä Keravalla neuvolassa. Vaikutti oikein mukavalta paikalta. Kaikki meni ja hyvin ja oli niin kuin pitääkin. Elias reippaasti leikki ja touhusi vastaanotolla ja näytti taidokkaasti kaikkia taitojaan. Kehuja sateli paljon ja sai taas olla oikein ylpeä. Rokotteista pääsi pienen pienet itkut, mutta hellällä halilla ne unohtui alta aika yksikön. 

1-vuotis mittoja (suluissa 8kk):
paino: 9450g (8380g)
pituus: 77,1cm (71,4cm)
pipo: 47cm (45,3cm)

Mitäs se meidän taapero sitten osaakaan? Elias ei vielä kävele, opettelee kyllä kovasti ja ennätys on 7-askelta. Ei näytä kyllä pitävän mitään kiirettä, että saa nähdä koska kunnolla saa jalat alleen. Konttaamalla ja karhukävelyllä siis liikkuu - ja kovaa muuten menee. Elias kiipeää lähes minne vain. Tasoille, sohville, pöydille yms. Yhtenä päivänä ehdin juuri ja juuri napata kiinni kun oli raahannut emännänjatkon tiskipöydän eteen ja kiikkui sitä pitkin lavuaariin.. Ihanana uutena taitona on tullut alas laskeutuminen. Lähes poikkeuksetta Elias tulee hienosti pylly edellä alas paikasta kuin paikasta. Elias taputtaa, vilkuttaa, heittää palloa. Osaa laittaa palikoita laatikkoon (pyöreä ja neliö menee hienosti omista koloistaan), irrottaa legot toisistaan, yrittää rakentaa palikkatornia vielä kyllä huonolla menestyksellä. Sanoja ei vielä tule, mutta ymmärrystä hienosti. Elias näyttää pyydettäessä mm. missä lamppu, pallo, auto, äiti, isi, tutti, kukka. Osaa antaa tavaran pyydettäessä. Ymmärtää kun sanotaan vaihdetaan vaippa, mennään syömään, lähdetään nukkumaan, puetaan päälle. 

Elias juo tavallista maitoa ja meidän kanssa pääasiassa samaa ruokaa. Harjoittelee paljon itse syömistä. Ei ihan vielä osaa itse täyttää lusikkaa, mutta ohjaa sen kuitenkin itse hienosti suuhun. Käsin syö pääasiassa. Päivin Elias juo joko pillillä tavallisesta mukista tai joskus nokkamukista tai hörpyttämällä. Päiväunia nukutaan edelleen kahdesti päivässä poikkeuksia lukuunottamatta.

Tässä samassa siis otoksia Eliaksen 1-vuotiskuvauksesta, sekä perhekuvauksesta. Kaikki kuvat on ottanu Juha Somby.

lauantai 25. toukokuuta 2013

Yksivuotias!

Vuosi sitten tähän aikaan makoilin heräämössä, todella kipeänä. Kipeänä mutta onnellisena. Elias oli syntynyt kiirreellisellä sektiolla 19.55. Salista hän poistui isin paidan sisään turvaan ja pian siitä vastasyntyneiden valvontaosastolle seurantaan. Olin itse tiedoton kaikesta, itkin paljon. Onnesta ja huolesta. Ehdin näkemään lapseni vain nopealta vilaukselta, enkä tiennyt miten hän voi. 
Vihdoin se hetki koitti kun isi asteli pojan kanssa katsomaan minua heräämöön. Hetki oli lyhyt, mutta täydellinen. En saanut poikaa syliini, mutta nähdä hänet ja pitää kiinni kädestä. Sain kuulla hänen vointinsa sekä syntymämitat. Se tunne oli mieletön, kun olimme kaikki kolme lähekkäin, ihan oikeana perheenä. 

Nyt näistä hetkistä on kulunut tasan vuosi. Meillä asuu vauvan sijaan taapero. Vuoteen on mahtunu paljon. Iloa, onnea, oppia, hymyä ja naurua, itkua, surua ja kiukkua. En voisi olla onnellisempi. 

Tänään vietimme Eliaksen ensimmäistä syntymäpäivää oikein onnistuneesti. Aamulla nukuttiin pitkään, kiireellä hoidettiin loput valmistelut loppuun ja otettiin iso kasa ihania vieraita vastaan. Leikittiin, naurettiin, herkuteltiin ja seurusteltiin. Päiväunia Elias ei nukkunut, mutta yllätykseksemme jaksoi juhlia loppuun asti iloisena ja reippaana!

Lopulta tarjolle päätyi:
* Täytekakku (x2), makuna mansikka-sitruuna
* pätkisjuustokakku mansikkakiilteellä
* fetarullat & paprika-sipuli rullat
* karjalanpiirakat & munavoi
* Daim-muffinssit (ilman kuorrutetta :(()
* coctailtikut
* Keksejä

Kaikki tarjottavat tekivät kauppansa. Myös kehuja niistä sateli ja aika ylpeänä sain olla ;) Viime yönä kahteen asti väkersin kaikkea, mutta oli se vaan sen arvosta. Kakkujen kuorrutus ei mennyt ihan niinkuin strömsössä vai miten se meni. Lopulta jouduin päätymään koristeluun joka peittää pahimmat virheet ja siksi tälläinen kauhistus kakun päällä, ihan hauska se kyllä oli! Aivan ihana päivä takana päin ja onnellisena voin painaa pääni nyt tyynyyn.

Ihanaa syntymäpäivää rakkaalle pojalleni! <3




torstai 25. huhtikuuta 2013

Viimeinen kuukausi vauvana

Enään kuukausi jäljellä tätä ihanaakin ihanempaa vauva vuotta. Täytyy hyväksyä se karu totuus, että aika kulkee ihan mahdottoman nopeasti. Onneksi jokainen hetki on ihana ja tuleva taaperovuosikin ikimuistoinen ja varmasti onnea täynnä.
Tänään on siis 11kk mittarissa, ja pian juhlitaan jo ensimmäistä syntymäpäivää!


Viime aikoina Elias on oppinut nousemaan ilman tukea seisomaan. Elias ottaa myös muutamia askelia ilman tukea, mutta meno on vielä todella haparoivaa. Etenkin iltaisin, kun alkaa väsy iskeä niin kaikki vähäinenkin itsesuojeluvaisto katoaa ja täällä vedellään päin seiniä miten sattuu.. Mutta harjoitus tekee mestarin! :) Myös tv-tasolle ja sohvapöydälle on opittu kiipeämään. Tämä on tän hetken lempileikki, kerran on vahinkokin jo sattunut ja tipahtanut alas. Nyt siis jos joskus sais olla silmät myös takaraivossa ja vaikka jaloissakin. 

Elias on alkanut myös ymmärtämään erilaisia asioita ja hahmottamaan tietynlaisia juttuja. Osataan yksitellen kerätä palikat laatikkoon, kaataa ja kerätä uudelleen. Kovasti Elias myös yrittää matkia perässä ja laittaa palikoita torniksi, mutta kummasti se torni aina vahingossa kaatuu. Elias näyttää missä on lamppu ja kun kysyy missä on äiti niin tulee syliin iloisesti. Kovasti myös hokee äittä sanaa ja siitä erilaisia muunnoksia, mutta ei vaikuta siltä että kohdistaisi sitä kuitenkaan minuun. 

Potkuautolla Elias osaa jo hienosti potkia eteenpäin ja hieman peruuttaa. Yksi hauska juttu on myös "juosta" karhukävelyasennossa sekä polvillaan yrittää pomppia eteenpäin. Elias osaa myös ilmaista koska on väsynyt. Aikaisemman kovan kiukuttelun sijaan hakee sohvaltamme aina viltin, hakee tutin ja painaa päänsä viltille. Mikään ei ole kyllä niin hellyyttävän näköistä! 


11kk iässä Elias menee iltaisin n. 20.30 nukkumaan tai silloin on jo sängyssään ja aamulla heräämme yleisesti n. 7-8 aikaan. Meillä pätee aika hyvin sääntö, että mitä paremmat päikkärit sitä paremmat yöt. Päiväunia Elias nukkuu edelleen kahdet, pärjää kyllä yhdilläkin ihan ok hyvin, mutta tosiaan yöunet ovat paremmat jos laitetaan toisillekkin unille. 

Ruokailut menevät aika lailla samanlaista rytmiä noudattaen kun aikaisemminki. Viisi kertaa päivässä syödään. Nyt mukaan kuvioihin on tullut toki hapanmaitotuotteet, joista lemppareita ovat maitorahka ja raejuusto. Pikkuhiljaa Elias on myös alkanut syömään kanssamme samaa ruokaa, mutta aika nirsolta tuo jätkä vaikuttaa. Eiköhän kuitenkin pikkuhiljaa sekin ala onnistumaan. Seuraavaksi olisi vuorossa tavalliseen maitoon totuttaminen ja ehkä tuttipullosta vierottaminen. En aio tuttipullo asian kanssa kiirehtiä tai stressata, mutta jos pikkuhiljaa saisi sen jätettyä pois tai ainakin päiväsaikaan. 
Tällä hetkellä Elias juo pullosta ennen molempia päiväunia sekä ennen yöunille menoa.
Ainiin ja yksi uusi hammaskin on pari päivää sitten puhjennut. Nyt on siis alkaalla kaksi ja ylhäällä kaksi. Myös toisen puolen kulmahammas kuultaa jo läpi ja tulee varmasti tässä parin päivän sisään :)

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Ihan pihalla

Toi sää! Voisko se kunnon kevät olla vihdoin jo täällä? Ei olis pahitteeksi kyllä se kesänkään nopea tulo. Viikonloppu vietettiin kokonaan neljän seinän sisällä, kun Elias oli sen verran kipeä. Tänään uhmasin sitten meidän nuhanenää, koska kuumetta ei ole pariin päivään enään ollut.
Voi kuinka ihanaa! Voiko sitä tarpeeks edes kuvailla? 
Aurinko paistaa, ei tulee, piha on kuiva ja ilma lämmin. 


Innostus ei nyt oikean paista Eliaksen kasvoilta, mutta voi kuinka tohkeissaan se onkaan aina kun saa vapaasti temmeltää. Tänään saimme seuraksi myös kaksi ihanaa vähän isompaa tyttöstä, jotka esittelivät Eliakselle erilaisia temppuja ja sepäs vasta naurattikin. :)

Oikein ihanaa ja AURINKOISTA päivän jatkoa kaikille, me aletaan nyt siivoomaan! <3