Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvolakuulumisia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Neuvolakuulumisia. Näytä kaikki tekstit

lauantai 13. kesäkuuta 2015

3-vuotias

Eliaksella tuli kolme vuotta mittariin jo 25.5. Muuttokiireistä johtuen, päästiin kuitenkin vasta tällä viikolla neuvolaan täällä uudessa paikassa ja synttäreitäkin ehditään juhlia vasta huomenna. Oli kuitenkin kivempi järjestää juhlat vasta nyt, kuin vanhassa kodissa muuttolaatikoiden keskellä tai täällä uudessa kodissa remontin keskellä. Vielä täällä on vähän kesken eräistä, mutta kehtaa kuitenkin jo vieraita ottaa vastaan. Mutta mennään asiaan, minkäslainen kolmevuotias meillä asustaakaan?


Vauhdikas rämäpää jos lyhyesti pitäisi kertoa. Elias on vilkas ja energinen, niin kuin yleensäkkin kai nämä kolmevuotiaat tahtoo olla. Uhmakausia on tullut ja mennyt. Tällä hetkellä on kohtuu helppo vaihe sen suhteen menossa. Mitä nyt välillä kaupassa käyntiä säestää huutoraivarit, jos ei olekkaan namipäivä.
Pohjimmiltaan on kuitenkin hirveän herkkä ja kohtelias. Elias on heti ensimmäisenä aina puhaltamassa ja lohduttamassa jos jotain sattuu. Muistaa aina automaattisesti pyytää anteeksi jos vahingossa jotain itse satuttaa. Kiittää aina, kuin kuuluu kiittää. Sydän sulaa, kun kotona Elias on alkanut kiittämään ruuasta esimerkiksi sanoin; kiitos rakas äiti ruuasta. 

Elias puhuu täysin ymmärrettävästi lausein ja osaa taivuttaa sanat oikein. R:rää ei osaa vielä sanoa ja muutamissa vaikeemmissa sanoissa menee vielä vähän senat sakaisin - sanat sekaisin. Vihdoinkin ollaan päästy myös eroon vaipoista. Tai vielä on öisin ollut varuiksi, mutta siitäkin ajattelimme ensi viikolla luopua, kun pidempään ollut jo aamuisin vaippa kuiva. Kotona ollessa Elias harvemmin nukkuu enään päiväunia. Päiväkodissa ollessa torkkuu 45min-1h. Öisin Elias on ollut aina hyvä nukkumaan ja nukkuu 10-13h riippuen monelta täytyy aamuisin herättää. Muuten en oikein osaa eritellä mitään Eliaksen taitoja. On kuitenkin täysin ikätasollaan, ja taitaa kaikki perusasiat. Tunnistaa perusvärit jne.


Elias on varsinainen Angry birds fani. Kaiken pitäisi olla täynnä äidin mielestä ei niin kivoja lintuhahmoja. Kyllä meillä silti kaapit pursuaa niitä pehmoja, vaatteita yms. Kerta se tekee toisen onnelliseksi. Meillä leikitään suurimmaksi osaksi junaradalla ja legoilla sekä ajetaan isolla paloautolla. Muut lelut ei tällä hetkellä ainakaan oikein kiinnosta. Elias viihtyisi enemmänki vaan ulkona leikkien ja pelaten. Tv:stä tulevia lastenohjelmia meillä ei katsota oikeastaan koskaan. Dvd:ltä elias sen sijaan katsoo muumeja ja madagascaria ja youtubesta kaupungin sankareita. Ne ovat ehdottomia suosikkeja. 

suluissa mittoja 2-vuotiaana
Pituus: 95,4cm (88cm)
Paino: 13,8kg (12,1kg)

torstai 30. toukokuuta 2013

Neuvolaa ja kuvia!

Eliaksella oli tiistaina 1-vuotisneuvola. En aikaisemmin siitä ehtinyt kirjoittelemaan, kun toinen on ollut rokotteista johtuen niin reppana. Kuumetta melkein 40 astetta pari päivää. Eilen nukahti lattialle ja sen lisäksi nukkui 3,5h päiväunet. Huomaa että hieman on ollut veto pois. Nyt alkaa kuitenkin näyttää paremmalle jo, ja täällä vipeltää oikein vilkas tapaus! 

Olimme ensimmäistä kertaa täällä Keravalla neuvolassa. Vaikutti oikein mukavalta paikalta. Kaikki meni ja hyvin ja oli niin kuin pitääkin. Elias reippaasti leikki ja touhusi vastaanotolla ja näytti taidokkaasti kaikkia taitojaan. Kehuja sateli paljon ja sai taas olla oikein ylpeä. Rokotteista pääsi pienen pienet itkut, mutta hellällä halilla ne unohtui alta aika yksikön. 

1-vuotis mittoja (suluissa 8kk):
paino: 9450g (8380g)
pituus: 77,1cm (71,4cm)
pipo: 47cm (45,3cm)

Mitäs se meidän taapero sitten osaakaan? Elias ei vielä kävele, opettelee kyllä kovasti ja ennätys on 7-askelta. Ei näytä kyllä pitävän mitään kiirettä, että saa nähdä koska kunnolla saa jalat alleen. Konttaamalla ja karhukävelyllä siis liikkuu - ja kovaa muuten menee. Elias kiipeää lähes minne vain. Tasoille, sohville, pöydille yms. Yhtenä päivänä ehdin juuri ja juuri napata kiinni kun oli raahannut emännänjatkon tiskipöydän eteen ja kiikkui sitä pitkin lavuaariin.. Ihanana uutena taitona on tullut alas laskeutuminen. Lähes poikkeuksetta Elias tulee hienosti pylly edellä alas paikasta kuin paikasta. Elias taputtaa, vilkuttaa, heittää palloa. Osaa laittaa palikoita laatikkoon (pyöreä ja neliö menee hienosti omista koloistaan), irrottaa legot toisistaan, yrittää rakentaa palikkatornia vielä kyllä huonolla menestyksellä. Sanoja ei vielä tule, mutta ymmärrystä hienosti. Elias näyttää pyydettäessä mm. missä lamppu, pallo, auto, äiti, isi, tutti, kukka. Osaa antaa tavaran pyydettäessä. Ymmärtää kun sanotaan vaihdetaan vaippa, mennään syömään, lähdetään nukkumaan, puetaan päälle. 

Elias juo tavallista maitoa ja meidän kanssa pääasiassa samaa ruokaa. Harjoittelee paljon itse syömistä. Ei ihan vielä osaa itse täyttää lusikkaa, mutta ohjaa sen kuitenkin itse hienosti suuhun. Käsin syö pääasiassa. Päivin Elias juo joko pillillä tavallisesta mukista tai joskus nokkamukista tai hörpyttämällä. Päiväunia nukutaan edelleen kahdesti päivässä poikkeuksia lukuunottamatta.

Tässä samassa siis otoksia Eliaksen 1-vuotiskuvauksesta, sekä perhekuvauksesta. Kaikki kuvat on ottanu Juha Somby.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Neuvolakuulumisia

Voi miten ihana olikaan aamulla herätä kun maa oli valkoinen. Heti lähti päivä käyntiin pirteämpänä, kun ei ollut niin pimeää. Yhdeltä meillä oli aika puolivuotis neuvolaan ja sinne tottahan toki mentiin vaunuillen. Elias katseli ihmeissään kun lunta tuprutti. Vedin ekaa kertaa myös toppatakin päälle! Oli vähän turhan lämmin vielä kun pakkasta on vaan yks aste, mutta ihanalta se silti tuntui. Eliakselle ei olla vielä otettu toppapukua käyttöön, saa nähdä koska otetaan,varmaanki aika pian jos nyt pakkaset jatkuu. Nyt tällä hetkellä hyväksi yhdistelmäksi on todettu fleecehaalari ja untuvamakuupussi vaunuissa. 


6kk mittoja:

pituus: 69,6cm (67,4cm)
paino: 7745g (7360g)
pipo: 44,2cm (43,1cm)

" Virkeä poika! Omaa juttelua tulee paljon. Leluja käsittelee taitavasti ja lattialla viihtyy hyvin. Varaa hienosti jaloille. Syö monipuolisesti. Kasvaa sirona; sopusuhtainen. "

Neuvolassa ei oikeestaan ollut mitään sen ihmeempiä, kaikki oli hyvin ja Elias innoissaan naureskeli neuvolatädille. Hän sanoi olevansa varma, että viikon sisällä meillä ryömitään jo hienosti. Saa nähdä kuinka käy, ei se kyllä kaukana enää ole! Muuten vaan juteltiin pitkä tovi kuulumisia. Saatiin me pari lappustakin matkaan. Esite Vantaan päivähoitopalveluista ja sitten joku turvallisuuslappunen, missä ohjataan mitä kotona tulee suojata pois lapselta. Tästä tulikin mieleen, että maanantaina sovin hoitovapaasta työnantajan kanssa ja laitoin samalla Kelaan vetämään kotihoidontuki-hakemuksen. Olis tarkoitus olla kotona ainaki ensi vuoden elokuuhun asti. :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Elias 5kk ja neuvolakuulumiset

Tänään matkattiin kello yhdeksäksi neuvolaan. Yleensä mennään vaunuillen, mutta tänään oli poikkeus ja hypättiin auton kyytiin kun isimies sairastaa äärimmäisen kovaa flunssaa ja joitui hakemaan sairaslomaa. Neuvola siis on terveysaseman yhteydessä.

Neuvolassa sai kyllä olla niin hirmuisen ylpeä äiti omasta pienestä pojastaan taas että! Alkuun juteltiin niitä näitä ja terkkari ohjeisti aloittamaan lihat ja viljatuotteet. Elias sai myös oman hienon hammasharjan mukaan, jota iloisesti piteli heti käsissään. Otettiin perinteisesti mitat ja sen jälkeen Elias pääsi hetkeksi lattialle patjan päälle leikkimään. Hienosti näytti neuvolatädille kaikki taidot, pyöri ympyrää kun mikäkin hyrrä, kääntyili hienosti joka suuntaan ja näytti jopa miten hienosti harjoittelee ryömimistä. Se onkin meillä uusi hauska juttu. Vähän päästään jopa jo eteenpäin. Sen lisäksi Elias jykevästi pamautti itsenä seisomaan kun selinmakuulla täti otti käsistä kiinni. Istuma-asentokin näytti kuulemma jo hyvältä. Näiden jälkeen olikin vuorossa inhottavat piikit ja viimenen annos rotavirusrokotetta. Itkuhan siitä pääsi, mutta onneksi unohtui yhtä pian kun alkoikin. 
(edellisellä kerralla lääkäri höpisi siitä fysioterapian tarpeesta Eliaksella ja kysyin sitä neuvolatädiltä että mikä juttu se oikeen oli, niin täti sanoi vaan siihen että en tosiaan tiedä mitä se lääkäri on ajatellut, mutta tällä pojalla on kyllä sellaisen tarve kaukana. Älä siitä murehdi.)


" Virkeä poika. Katselee tarkasti. Motorisesti todella aktiivinen; pyörii lattialla, kääntyilee ja harjoittelee ryömimistä. Kasvu ok. Hyvin syö. "

Pituus: 67,4cm (65,8cm)
Paino: 7360g (6940g)
Pipo: 43,1cm (42,2cm)


* Seistään hienosti tuettuna
* Istutaan hienosti tuettuna
* Harjoitellaan itse istumaan nousemista (vahingossa)
* Harjoitellaan ryömimistä ja hieman jo päästään eteenpäin
* Konttaus asentoon pyrkiminen
* Kiljutaan ja karjutaan

Tässä siis muutamia asioita, joita on viimeisen kuukauden aikana tehty :)

torstai 27. syyskuuta 2012

Lääkärineuvola

En eilen enää illalla jaksanutkaan tulla kirjottelemaan, mutta tosiaan eilen oltiin 4kk lääkärineuvolassa. 
Ei jäänyt siitä kovin hyvä maku. Meillä oli sellanen virolainen lääkäri, jonka puheesta en oikeen saanu selvää eikä se osannut sanoa juuta eikä jaata mun mihinkään kysymyksiin. Siinä se pyöritteli eliasta pöydällä ja totes kaiken olevan hyvin, Elias oli todella riehakkaalla päällä, sätki vaan käsillä ja jaloilla minkä kerkes ja tutkiminen oli hiukka hankalaa. Näiden tutkimusten jälkeen se alkoi jotain höpöttämään, että jos ei käänny 5kk ikään mennessä niin saa lähetteen fysioterapiaa, siis MITÄ?? Elias kääntyy hienosti molempiin suntiin ja mun mielestä muutenkin on hyvin kehittynyt, pyörii akselinsa ympäri ja yrittää päästä eteenpäin jne. Ei vaan sattumoisin tuolla vastaanotolla mitään näistä tehnyt. Ja mun mielestä se ei ole edes epänormaalia jos 4kk ikäinen ei vielä käänny. Mun mielestä meillä ei todellakaan ole tarvetta mihinkään sellaseen. 
5kk neuvolassa on onneksi oma neuvolatäti, joka kuulemma tekee päätöksen siitä ja oon melkein varma, ettei sekään nää minkäänlaista tarvetta sellaselle. Sekin on nimittäin nähnyt kun Elias kääntyy.

Mittoja 4kk neuvolasta:
 paino: 6940g (6305g)
pituus: 65,8cm (63cm)
pipo: 42,2cm (41,1)

No, meille on kuitenkin tärkeintä että Elias kasvaa tasaisesti ja voi hyvin. Asiasta seuraavaan. Käytiin eilen ostamassa syöttötuoli! Meillä oli Kodin1 -40% alekuponki niin pakkohan se oli käyttää. Päädyttiin Stokken TrippTrapp tuoliin pitkien pohdintojen jälkeen. Hyvät alet tuli! Ei tosin vielä ostettu itse vauvasettiä eikä pehmusteita, koska en yksinkertasesti pystynyt päättämään minkäväriset haluan. Tuolin värinkin kanssa tuli pienoinen show kaupassa. Kärryissä oli jo valkoinen tuoli ja kierreltiin heti, päätin yhtäkkiä että ei kyllä me vihreä otetaan, kiva saada joku väriläiskä keittiöön. Kävin siis vaihtamassa siihen. Kierrettiin koko pulju läpi ja hetki ennen kassalle menoa näin mun unelmien valkoisen ruokapöydän ja totesin, että ei hitto pakko saada musta että saan jotain kontrastia muuten valkoiseen keittiöön. (Keittiöön jota ei siis vielä ole, mutta olen kuvitellut että kun oma piakkoin ostetaan niin siellä on). Siihen sitten lopulta päädyin.

 

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Neuvolakuulumisia ja uusia taitoja

Tänään meillä oli Eliaksen 3kk neuvola. Virallisestihan se tulee täyteen lauantaina, mutta kuitenkin. Mentiin neuvolaan koko perheen voimin vaunuilla reippaillen. 

Mittoja 3kk neuvolasta (suluissa 2kk):
pituus: 63cm (60,8cm)
paino: 6305g (5790g)
pää: 41.1cm (40cm)

"Ihana vauva. Kasvu Ok. Syö korviketta ja sillä pärjännyt hyvin. Kiinteistä keskustelu, aloitus 4kk hiljakseen. Hymyilee ja nauraa ääneen. Kääntyy selältä mahalleen ja päinvastoin."

Elias oli alkuun tosi reippaana ja iloisena vaikka herätettiinkin yöunilta. Naureskeli neuvolatädille ja jokelteli paljon, voi että oltiin taas ylpeitä! Seurasi hienosti lelua, kannatteli päätään täysin,  näytti eilen opitun uuden taidon kuinka selältä käännytään mahalleen ja päinvastoin. Myös rotarokotteen nieli reippaasti. Kun oli pikkien vuoro, pitelin itse Eliasta. Pistosta ei tullut itkua, mutta kun laastari laitettiin alkoi sydäntä särkevä itku. Se kuitenkin loppui hyvin nopeasti onneksi. Toivon mukaan rokotteet ei aiheuttaisi pahempia oireiluja.. Ihan hirveästi kasvua ei ollut tullut, mutta neuvolatäti oli sitä mieltä että ihan riittävästi. Kasvu on kuitenkin tasaista. Kiinteistä keskusteltiin, mutta aloitellaan niitä vasta 4kk iässä kun maidolla pärjää hyvin.




perjantai 20. heinäkuuta 2012

Neuvolakuulumisia

Jostain kumma syystä heräsin tänään jo kuudelta ihan pirteänä ja poika nukkui vielä tyytyväisenä yöuniaan. Mulla oli siis kerrankin aikaa rauhassa tehdä aamutoimet ja syödä kunnon aamupala! Pakkailin myös vaunut valmiiksi lähtöasemiin. Herätin pojan vähän jälkeen kahdeksan, vaihdettiin vaippa ja päivävaatteet sekä syötiin päivän ensimmäinen ateria, ylläriylläri maitoa. Tämän jälkeen oltiin valmiita lähtemään kohti neuvolaa!

Mittoja 2kk neuvolasta: (suluissa syntymämitat)
paino: 5790g (4890g)
pituus: 60,8cm (55cm)
pää: 40cm (35cm)

Neuvolakorttiin saatiin teksti:  
"Suloinen poika. Kasvut ok. Syö päivisin n. 3h välein. Yöt nukkuu hyvin. Varhaisheijasteet esillä. Tarkkailee ympäristöä ja antaa hymyjä."

Itse olin vähän huolissani onko pojan paino noussut tarpeeksi kun jotenkin tuntuu ettei se syö kovin isoja määriä ja ei mielestäni kauheasti ole edes pulskistunut.  Se ei ollutkaan noussut kun 320g kolmessa viikossa, ja paino on kuulemma pituuskasvua hieman jäljessä. Siitä ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan koska poika on virkeä ja tyytyväinen. Tänään saatiin myös ensimmäinen annos rotavirusrokotetta ja ihmeissään poika sitä maiskutteli. Söi sen kuitenkin nätisti ilman kitinöitä kokonaan. Saa nähdä tuleeko siitä minkäänlaisia oireita, toivotaan että ei! Harmittaa kun meillä vaihtuu neuvolatäti nyt takaisin siihen, joka oli mulla alkuraskaudessa. Se oli itse äitityslomalla ja nyt palaa takaisin töihin. Tämä nykyinen oli niin mukava ja ihana ihminen..

Oli pakko jakaa tämä kuva, tää on musta niin supersuloinen! Tuli pojalla surupuseroon vasta heränneenä, itku ei kuitenkaan tullut! :D