Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Sisustus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 23. elokuuta 2013

Kodin uutta ilmettä

Tässä teille hieman esittelyä meidän olohuoneen uudesta ilmeestä. Aikaisemminhan meillä oli sellainen purppuran värinen matto, samoin verhot ja pari samaan värikastiin sopivaa koristetyynyä. Mua suoraan sanottuna oikein ällötti jo ne värit. Yöks yök yök, liian raskasta ja tunkkaista. Olin luvannut ja sopinut M:n kanssa, etten tähän asuntoon ostaisi enään mitään uutta, koska oman asunnon etsintä on kokoajan käynnissä. Emme siis voi tietää koska oikea astuu eteen ja pääsemme laittamaan ihan ihka omaa kotia.

Olemme nyt kuitenkin päättäneet, että etsimme asuntoa rauhassa, emmekä kiirehdi. Alkukesästä teimme jo pari asuntotarjousta, mutta luojan kiitos emme hyväksyneet vastatarjouksia. Olisimme jo nyt katuneet niitä. Parempi siis nyt katsella rauhassa vaihtoehtoja läpi. Tämän päätöksen myötä halusin tästä asunnosta edes vähän mieluisamman, ja sain luvan kanssa ostaa jotain pientä. 

Hemtexistä löysin alla näkyvät kaksi ihanaa sisustustyynyä ja niistä syttyi samantien inspiraation poikanen. Yksinkertaista, mustaa, valkoista ja harmaata. Saman puljun sisältä etsin meille sitten uudet verhotkin. Olin kaavaillut kokonaan valkoisia verhoja, mutta jostain syystä katseeni iskeytyikin paneeliverhoihin. Niissä valkoinen ei jostain syystä näyttäny kivalta ja päädyimme yhdessä mustaan ja harmaaseen, jotka kävivät parhaiten näiden tyynyjenkin kaveriksi. Kun sain verhot ripustettua ja tyynyt paikalleen, sekä raahasin varastosta valkoisen maton kehiin kävi mielessäni, että nyt olisi hyvä hetki teettää pari Eliaksen 1v. kuvaa seinälle, joka huutaa tyhjyyttään. Tuotteet tuli nopeasti Ifolorilta ja samana päivänä kipaisimme Ikeasta sopivat kehykset. 


Nyt olen taas hetken aikaa edes vähän tyytyväisempi kotiimme ja jaksan ehkä vielä hetken odotella sitä oman kodin laittoa. Verhot tosin kaipaavat minilyhennyksen ja painot, sen verran vinksallaan roikkuu....
Melkein ehdin jo huijata. Keittiön puolelle haluan ehdottomasti vielä maton. Kuten olen ennenkin maininnut, en voi sietää näitä lattioita. Eli mattoa lisää peittämään tota kauheutta. Joku mustavalkoinen matto on hakusessa. Ikeasta ei löytynyt sopivaa, koska matto ei saa olla kovin iso. En osaa vielä päättää, että haluanko vain sellasen käytävämaton kokoisen kaistaleen pöydän ja jääkaapin väliin, vaiko ruokapöydän alle isompi kokoisen maton. 

Tälläistä tällä kertaa, nyt valmistaudumme viikonlopun viettoon! :)
Mukavaa viikonloppua kaikille!

maanantai 28. tammikuuta 2013

Uudessa kodissa

Hei taas! Muutto on vihdoin ohi ja kaikki tavarat on jo purettu. Täällä alkaa tuntumaan kodilta ja olemme tykästyneet tähän kovin. Hieman kolkkoa täällä vielä on, kun taulut on ripustamatta ja muutama miljoona hankinta odottelee vielä kauppojen hyllyillä. Olohuone/keittiö tarvitsee uudet vaaleat verhot ja keittiö kaipaa mattoa. Eteisestä puuttuu yksi lipasto ja sängyn päädystä ihanat sisustustarrat. Olen myös suunnitellut sellaista ihanaa kehysrykelmää Eliaksen kuvista yhdelle seinälle ja se odottaa toteuttamista. Päässä vilisee siis tuhansittain sisustusideoita! 


Viime yö oli Eliaksen ensimmäinen yö uudessa kodissa. Se meni paremmin kuin hyvin. Myös eilinen "ensitapaaminen" uuteen kotiin sujui mainiosti. Poika oli heti kotonaan ja säntäili huoneesta toiseen. Saunottiin myös eilen koko perhe yhdessä ja saunasta muodostui Eliaksen lempipaikka. Kokoajan on kova pyrkimys kylppäriin. Tänään aamulla lähdettiin Eliaksen kanssa tutustumaan vähän ympäristöön ja käppäiltiin ympäriinsä. Käytiin myös tekemässä pieni kirpparikierros. Kaikki vaikuttaa tällä hetkellä oikein kivalta ja ensiviikolla luultavasti aloitetaan muskari! 


Ihanaa viikonalkua kaikille! 
Yritän huomenna ehtiä kirjoittelemaan 8kk kuulumisia! :)

torstai 1. marraskuuta 2012

Torstai touhua täynnä

Tänään on ollut touhukas päivä. Aamupäivällä yksi ystäväni kävi meillä ja leikkasin hänen hiukset sekä laitettiin vähän raitaa. Sen jälkeen lähdettiin kovassa kiireessä mammatreffeille, mistä oltiin jo myöhässä. Noloa, en ole koskaan myöhässä! :D Oli taas monta mammaa lapsineen ja muutama uusikin kasvo oli mukana. On ihan mahtavaa tutustua muihinkin äiteihin. Oikein mukavaa oli jälleen kerran.

Kotiin kun päästiin, Elias sammu kuin lamppu päiväunille ja itse kerkesin vähän saamaan muonaa vatsan pohjalle. Isimies tulikin jo pian kotiin ja lähdettiin postista hakemaan ifolorin tilaustani. Leivoin ensimmäistä kertaa elämässäni juustokakkua (ilman juustoa. Siitä lisää huomenna) ja väänsin nopeesti ruuan meille. Salkkarit koko perheen kesken ja Elias yöunille. Nyt onkin aikaa vain olla rauhssa, polttaa kynttilöitä ja juoda kuppi kuumaa kaakaota.



Siinä pienet otokset esimakuna tulleista tauluista. Tykkään kovasti, etenkin tosta ylemmästä. Huomenna ajattelin vaivata päätäni sillä, mihin lopulta ne päädyn laittamaan. Mulla olis niin monta paikkaa mihin ne haluaisin, mutta eihän ne riitää jokaiseen niistä..... Kuvaa saatte varmasti sitten tauluista ihan seinälläkin. 

tiistai 30. lokakuuta 2012

Uutta kotiin

Joku aika sitten kun ostettiin uusi kone, päätin että nyt haluan sille selkeän paikan jossa sillä työskennellään. Aikaisempi kone kärsi nimittäin hyvin paljon siitä että sitä käytettiin aina sylissä, lojui sohvalla ja millon missäkin. Alkuviikosta sitten päätin että NYT minä keksin jotain, koska muutenkin oli kova hinku saada jotain piristystä tänne kotiin.

Lähdettiin seikkailulle Ikeaan. Tarkoituksena ostaa pelkästään se työpöytä. Työpöytä valikoima oli mun makuun todella huono, enkä löytänyt yhtäkään itseäni mielittävää. Päädyttiin sitten ostamaan vain pöytälevy ja jalat siihen. Se saa kelvata ainakin nyt täällä asumisen ajan vaikka ei ole sellainen mitä olisin halunnut. Muukan tarttui tottakai muutakin. Paljon kynttilöitä, kynttilänalusia, mappikoteloja, Eliakselle pehmopallo ja pari kehystä. Ne kehyksen tulevat makkariin ja niihin tulee kaksi isoa suuressonvalokuvaa Eliaksesta, jotka eilen tilasin Ifolorilta. 
(Myyn pois sen meidän ison New York taulun makkarista, vink vink)


Aikasemmin tolla seinällä oli pelkästään toi kirjahylly vaakatasossa ja lamppu nurkassa. Mun mielestä tuli ihan kiva, tosin kaipaan jotain taulua/isoa kelloa tohon pöydän yläpuolelle vielä. Niin ja väliaikaisesti tuolina toimii yksi ruokapöydän tuoleista, koska ei löydetty mitään mieluisaa..
Samalla sain siivottua noi 4 koria, mitkä oli täynnä kaikkea enemmän ja vähemmän tarpeetonta.

 Kynttilöitä jouluksi

Tänään tuli myös kaksi tilaamaani pakettia, jotka sisälti pelkästään jouluhärpäkkeitä. Oli verhoa olkkariin ja keittiöön, pöytäliinaa, keittiöpyyhkeitä ja joulukoristeita. Kuinka paljon mun mieli syyhyääkään, että voisin ne jo laittaa esille. Lupasin kuitenkin vielä odottaa.... Saatte kunnon kuvaa niistä siis vasta kun olen joulun meille "nostanut" esiin ;) Vielä pitäisi jouluksi hankkia lisää koristeita kuuseen, sekä kaikki jouluvalot on ostamatta. Parvekkeelle haluan sellasen valoverhon kattoon ja tänne olohuoneeseen ison joulutähden ikkunaan ja parit valot lasipurkkeihin. Keittiöön joku kiva kynttelikkö.


Kurkistus tulleisiin paketteihin

maanantai 10. syyskuuta 2012

Toivepostaus: Kotimme

Arvonnan yhteydessä toivottiin esitellyä Eliaksen huoneesta ja yleisesti kodistamme. 
Tässäpä sitä sitten tulee :)

Ihan alkuunsa yleisesti asunnostamme. Eliaksella ei ole omaa huonetta,
asumme 60 neliön kerrostalokaksiossa vuokralla, Niin kauan kun mieleinen oma koti löytyy.
Kuvat on hiukka huonoja, kun valotus oli mitä surkein ja tuli aina väärästä suunnasta ;)

Eteiskäytävä


Vasemman kuvan päätyovesta tullaan sisään. Heti ovesta tultua oikealla on syvennys, josta löytyy naulakot ja kenkäteline, sekä henkarikaappi. 
Oikeassa kuvassa on näkymä ovelta katsottuna. Kaappien jälkeen oikealla on ovi kylppäriin ja seuraava kolo on keittiö. Päädystä löytyy meidän ja Eliaksen makuuhuone ja vasemmalla on olohuone.

Kylpyhuone


Kylppäri on jaettu ikäänkuin kahtia. Väliseinän toisella puolella on suihku ja isompi lavuaari sekä peilikaappi. 

Keittiö



Ensimmäinen kuva otettu keittiön ovelta ja toinen kuva ikkunan edestä.
Keittiö on se kohta meidän kodissa, mistä en tykkää yhtään. En voi sietää tollasta vaaleeta puunväriä ja laskutilaa on tosi vähän ja kaappitilaakin sais olla enempi. 
Keittiöstä löytyy myös siivouskomero ja jääkaappi on ikkunan vieressä vasemmalla.

Makuuhuone



Oikean puoleinen kuva on otettu makkarin ovelta. Vasemmalle jää seinä joka on pelkkää vaatekaappia. 
Vasen kuva on otettu vaunujen luota. 
Aiemmin meillä oli hoitotaso pinniksen päällä, mutta se on jo siirtynyt syrjään kun helpommin alko vaipanvaihto sujumaan sohvalla tai lattialla kun ton jässikän jalat tuli siitä niin paljon yli :)

Olohuone



Ensimmäinen kuva on olohuoneen ovelta ja toinen on sohvalta kuvattu. Ovelta katsottuna oikea nurkka jäi nyt näköjään kuvaamatta, mutta siinä on sellanen ikean valkonen 8-lokeron expedit hyllykkö, missä on mustia rottinkikokerja. Niistä löytyy sitten Eliaksen leluja ja meidän tärkeitä papereita yms. 
Yleensä matolla on Eliaksen leikkimatto aina, mutta nyt sattu just olemaan pesussa.
Tietokone löytyy sohvapöydän alatasolta ja tässä sohvallahan sitä tulee aina datailtua.
Olohuoneen päädyssä vasemmalla on ovi parvekkeelle.

Parveke


Parveke on meillä vähällä käytöllä, ainoastaan Elias nukkuu sielä välillä päikkärit,
mutta muuten siellä ei kukaan koskaan ole.

Ps. Muistakaahan osallistua arvontaan TÄÄLLÄ

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mattokaupoilla


Eilen meillä oli neuvolalla sellanen vauvaperhe-tapaaminen, mikä oli tarkoitettu kaikille jotka ovat kevät-kesä välillä tällä lähialueella lapsen saaneet. Sillä samalla ryhmällä oli kaikki perhevalmennuksetkin. Noh, eipä sinne paikalle saapunut kukaan muu kuin me. Harmitti paljon, olis ollut kiva vähän tutustua tämän alueen muihinkin äiteihin kun sellasta seuraakin olisi kiva saada näihin arkipäiviin kun pojan kanssa kaksin ollaan.. Se ikäänkuin siis peruttiin ja päätettiin sitten kävellä kiertoreittiä kotiin kun oli niin hyvä sää ja tuli samalla sellanen pikkulenkki :) Eilen oli myös salipäivä ja tänään teki kyllä tiukkaa nousta sängystä, tietää ainakin tehneensä!

Tänään aamupäivä oltiinkin sitten vaan kotona ja kun M tuli töistä kotiin, lähdettiin kodin1 katsomaan meidän makkariin mattoa. Siellä oli tämän päivän kaikki matot -40%! Sopiva matto kyllä löytyikin vaikka tungos matto-osastolla oli kova. Aiemmin makkarin lattialla oli kaksi valkoista lampaantaljaa, mutta ne oli sellasia pölysyöppöjä ja jo vähän aikansa nähneet niin siirsin ne jo joku aika sitten partsin tuoleille niin on talvella mukana istuskella. Samalla reissulla poikettiin myös ruokakauppaan.


Itse tykkään ihan hirmusesti tosta matosta vaikka ei se mikään erikoinen olekkaan. Ainakin paljon parempi kuin ne taljat, paljon ryhdikkäämpi ilme! Ja kyllä, vaunut majailevat meidän makkarissa, koska eteinen on muuten super ahdas eikä meidän pyörävarastoon mahdu vaikka siellä on vaunuille oma paikkakin. Enpä kyllä edes ulkaltais jättää ettei sen puoleen..

Tänään on myös tehty yksi asia mistä olen super innoissani, mutta siitä lisää ehkäpä parin viikon kuluttua ;)