Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste viikonloppu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ihanaa aikaa

Olemme viettäneet oikein ihanan viikonlopun. Lähdimme perjantaina ekaa kertaa tälle keväälle mökkeilemään. Ilmat suosi ja olimme lähestulkoon kokoajan ulkona. Isi pesi ja puunasi autoa ja Elias yritti kovasti olla jutussa mukana. Tutkittiin ja ehkä vähän maisteltiin pikkukiviä, revittiin nurmikkoa ja "istutettiin" kukkapenkkejä. Syömistä ja saunomista ei toki unohdettu. Uimaan ei sentään uskallettu!
Lauantaina illalla kävimme M:n kanssa kaksistaan pyörähtämässä Lahdessa night cruisingeissa (Elias jäi mökille nukkumaan valvovan silmän alle). Muutamia ihan hienosti laitettuja autoja siellä oli ja korvat kärsi kun lähestulkoon jokaisessa autossa poppivehkeet pauhasi, mukaan lukien meidän auto. Ihan kiva tapahtuma oli kuitenkin. Ihmettelin aika paljon, kun alueella oli paljon myös ihan pieniä lapsia ilman kuulosuojaimia. Oli ihan vapaa alue kyllä kaikille ei siinä mitään, mutta se äänenpaine ja meteli siellä oli kova, eikä varmasti pienen ihmisen (eikä kyllä isommankaan..) korville kovin hyväksi. Muutamilla onneksi näkyi peltureita korvilla. Meillä ei ainakaan bassot pauhaa autossa kun Elias on kyydissä :)
Sunnuntaina M nousi Eliaksen kanssa ylös ja sain oikein isot ja ihanat halit ja pusut molemmilta. Köllöttelin sängyssä kaikessa rauhassa ja odottelin aamupalan valmistumista. Aamupalan sain nautiskella rauhallisesti aamuauringossa terassilla. Mökiltä ajeltiin M:n vanhempien luokse lounaalle ja touhuilimme pihassa. Elias muuten rakastaa ylikaiken olla ulkona ja joka kerta vetää kauheat raivarit, kun pitää tulla sisälle.. Anoppilasta ajeltiin vielä kukkakaupan kautta äitini luona käymään äitienpäiväkahveilla. Kotiin kun vihdoin päästiin niin alkoi armoton pyykkirumba ja isimies lähti hakemaan meille ruokaa. Sillä välin olimme vielä Eliaksen kanssa iltasella ulkona leikkimässä ja purkamassa valtavaa energia määrää. Ruoan haku reissulta oli tarttunut mukaan myös kaunis ruusu jonka sain äitienpäivän kunniaksi. Syötiin, saunottiin koko perhe ja laitettiin Elias nukkumaan. Nyt pötkötellään kaksin sohvalla ja lädetään kohta perässä unten maille. 

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! <3

maanantai 11. helmikuuta 2013

Arkeen paluu

Koko viikonloppu meillä meni taudista parannellessa ja olimme vain kotona. Ikinä ei olla kyllä niin lungisti otettu koko perhe. Itse en tainnut lauantaina edes yökkäristä riisuutua, heh.. 
Tänään on onneksi saatu touhuta normaaliin arkiseen tapaan kaikkea mukavaa. Miten pelkkä siivoaminenki voi tuntua mukavalta?? Oli kai hieman tekemisen puute tuolla sängyn pohjalla. Aamupäivästä suuntasimme jo ruokakauppaan ja päivällä saimme koko perheen voimin siivottua oikein kunnolla. Pyykkirumba on ollut valtava ton sairastelun jäljiltä, kun meillä sai muutama mattokin kyytiä..   


Käy ihan sääliksi Eliaksta, kun meillä molemmilla on ollut veto niin pois ettei hirveesti ole jaksanut touhuta. Myöskään ulokoilemaan ei ole päästy. Tänään korjattiin se asia ja jaksettiin myös leikkiä ja touhuta yhdessä paljon. Iltapäivästä päästiin myös ulkoilemaan ennen pimeän tuloa. Käytiin vähän keinumassa ja möyrimässä hangessa ja samalla köröteltiin rattaiden kanssa pieni kävelylenkki. Teki meille vanhemmillekin hyvää pieni happihyppely. 




Jos pitkästä aikaa mainitsisin laihdutuksestakin jotain. Urakka on edelleen käynnissä. Nyt vähään aikaan en ole salille ennättänyt, mikä harmittaa suunnattomasti.. Sen sijaan olen onneksi käynyt lähes päivittäin Eliaksen kanssa vaunulenkillä ja joka päivä pyrin myös "jumppaamaan" Eliaksen kanssa. Harrastamme hieman omaa vauvajumppaakin siis kotona! Syömisiin olen yrittänyt kiinnittää huomiota edelleen. En niin tarkasti ehkä, mutta annoskoot olen ainakin saanut huomattavasti pienemmiksi. Myös herkuttelu on ollut vähäistä. Nyt olen kyllä niitäkin sallinut itselleni ja tavoite onkin nyt opetella syömään kohtuudella. Eli vaikka vähäsen kerran viikossa. Hyvin on toiminut. Vaa'alle en hetkeen uskaltanut mennä, koska olin varma isosta takapakista. Yllätyin kuitenki positiivisesti ja suunta on ollut nyt kokoajan alaspäin. Marraskuusa on tippunut paino nyt -6,5kg. (Vatsataudin tiputtamia kiloja en tähän laskenut, koska ne tulee takasin kun saa taas ruokahalun kunnolla takaisin :p) 
Matka tavoitteeseen on vielä aika pitkä, mutta uskon onnistuvani siinä! Olen sen päättänyt! :)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Lumeen tutustumista

On ollut ihan mahtava viikonloppu. Perjantaina oltiin vaan kotosalla ja väsättiin sitä piparkakkutaloa. Lauantaina sitten patistin ton isännän poikien iltaa viettämään ja me karattiin Eliaksen kanssa mun äidin luokse tyttöjen iltaan. Eliaksen mentyä nukkumaan paistettiin joulutorttuja, juotiin kuumaa glögiä ja pelailtiin afrikan tähteä ja skibboa äidin ja mun siskoni kanssa. 
Tänään aamupäivällä suunnattiin sitten ekaa kertaa kunnolla ulos ilman vaunuja Eliaksen kanssa. Alkuun mentiin pulkan kyydissä, sitten laskettiin mäkeä (sylissä) ja tämän jälkeen vähän kokeiltiin istua ja mönkiä lumella. Voi että Elias nautti siitä ja oli hauskaa (vaikka sitä en kuviin saanut ikuistettua puhelimella). Kovasti olis herra tahtonut syödä ja maistella vain sitä lunta!




Päivällä kun tultiin kotiin, niin laitettiin piparkakkutalo kunnolla kasaan ja koristeltiin loppuun. Naurettiin yhdessä mahat kippurassa sille, miten ruma siitä tulikaan (rumat ja epäonnistuneet kohdat jätin suosiolla kuvaamatta)... Lopulta kuitenkin olemme kovin ylpeitä miten hyvä siitä kuitenkin tuli ottaen huomioon, että se on ensimmäinen laatuaan meidän tekemänä!! Koristelu oli ehkä se mikä ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä, vai miten se sanotaankaan.
Illalla vielä sitten Elias pääsi kylpyyn ja voi että sitä riemua. Jos Elias itse saisi päättää niin meillä kylvettäisiin aina ja kokoajan. Se on takuuvarma keino saada kiukku kuin kiukku karkotettua pois. Siellä polskitaan ja nauretaan niin että naapuritkin kuulee! Olis muutama ihan mahtava kuvakin meidän kylvyistä, mutta niitä en tänne halua lisätä. Tässä kuitenkin tästä upeasta tönöstä kuvia!




tiistai 13. marraskuuta 2012

Isänpäivän viettoa

Meidän viikonloppu oli todella onnistunut ja mukava. Perjantaina M:n veli ja sen tyttöystävä tulivat meille ja katseltiin leffaa vähän herkuteltiin ja tapani mukaisesti polttelin kynttilöitä (Not another not another movie, en ole koskaan nähnyt niin huonoa elokuvaa). 


Lauantaina otettiin varaslähtö isänpäivään ja vietettiin sitä jo silloin, koska sunnuntaiaamuna emme olisi olleet kotona. Isimies sai nukkua pitkään ja menimme lopulta Eliaksen kanssa herättämään isin. Elias sai itse antaa isille lahjan ja kortin. Lahjapaketin Elias halusi repiä auki ja se ei isiä haitannut. Kortti tehtiin kaksin pojan kanssa. Kanteen painettiin jalan jälki ja sisäpuolelle kirjoiteltiin kaikkea ihanaa ja Elias sai myös kynän käteet ja saatiin ikuistettua ensimmäinen piirustus korttiin. Syötiin reilu aaminainen yhdessä ja touhuttiin kotosalla kolmistaan. Iltapäivällä lähdettiin Amarilloon syömään masut täyteet ja illalla ajeltiin vielä mun vanhempieni luokse. Sunnuntai aamuna mentiin sitten M:n vanhempien luokse ja syötiin sielä isänpäivälounas. 

Elias ja väsynyt isi lauantaina juuri heränneenä

Monesti jaksan itsekseni ihmetellä miten olen saanut kaiken tämän. En voisi olla onnellisempi näiden miesten kanssa. On kyllä meidän isi ansainnut sen yhden päivän vuodessa vähintäänkin siitä miten hyvä isä on. Ansaitsisi kyllä arvostusta vaikka joka päivä enemmän. On parasta kasella kun isi ja poika leikkii keskenään ja molemmilla on hauskaa ja se onnellisuus huokuu läpi. 

maanantai 5. marraskuuta 2012

Kuulumisia

Kylläpäs tää aika taas rientää! 

Viime viikon tekosia
Ei näytä kuvassa niin herkulliselta tuo juustokakku, kuin mitä se todellisuudessa oli! En ole koskaan aiemmin leiponut juustokakkua ja kokeilin ensimmäistä kertaa ja sehän olikin tosi helppoa. Oon aina kammoksunu sen tekoa niiden liivatelehtien takia, mut ihan turhaan. Maku oli marianne-vadelma. Ainut mitä olisin muuttanut niin toi vadelma "kuorrute" oli aivan liian paksu ja kadotti sen mariannen mauan melkein kokonaan niin lautasella kuorin siitä puolet pois jolloin tulos oli täydellinen :D Seuraavaksi ajattelin kokeilla valkosuklaa-daimia!


Viikonloppu meni oikein mukavasti. Perjantai oltiin vaan kotosalla ja lauantaina sitten lähdettiin Porvooseen. Elias oli mun äidin kanssa pari tuntia ja äiti laittoi sen nukkumaan ja me lähdettiin Amarilloon syömään yhden ystäväpariskunnan kanssa. Oli super hyvää ruokaa ja hyvää seuraa. Sieltä sitten ajeltiin takaisin äidin luokse ja mentiin Eliaksen viekkuun nukkumaan. 

Tänään onkin sitten ollut siivouspäivä, tai ainakin sen piti olla. Nukuttiin vahingossa 10 asti joten se verotti aikaa ja Elias on niin huomion kipeä, että sain siivottua vain silloin kun oli päikkäreiden aika. Kerkesin siivota ainoastaan olohuoneen. Silitin uudet verhot (jouluverhot), vaihdoin ne ikkunaan, vaihdoin parit koristetyynyt olohuoneeseen, vaihdoin maton uuteen jonka kävimme sunnuntaina Ikeasta hakemassa, imuroin, pesin lattian ja pyyhin pölyt. Huomenna jatketaan sitten kettiöön. Tai tarkotus olisi saada koko huusholli huomenna siivottua..

Eliaksen mielestä on hirveen jännää olla paljaalla lattialla ja möngertää sinne itse kokoajan.