maanantai 20. toukokuuta 2013

Yhtä juhlaa

Juhlantäyteinen viikonloppu pulkassa. Lauantaina olimme 50-vuotisjuhlissa Hautjärvellä. Paikka oli todella upeissa maisemissa luonnonhelmassa ja sää onneksi oli juhlakansan puolella. Elias jaksoi yllättävän hyvin, vaikka nukkui vain yhden päiväunet. Tarjolla oli erilaisia herkullisia kalaruokia ja kahvipöydässä perinteisiä kakkuja ja herkkuja. Juhlat olivat melko pienet ja intiimit, mutta todella onnistuneet. Kuvia en julkaise itse juhlista, järjestäjän pyynnöstä. 


Sunnuntaina vuorostamme pääsimme osallistumaan Kevin pojan 2-vuotis synttäreille. Nämäkin juhlat pystyttiin pitämään ulkosalla, mikä oli lapsille ihan mahtava juttu. Juhlissa näkyi suosittu Angry birds- teema, ja tarjolla oli sen mukaisesti paljon erilaisia herkkuja. Eliakselle valikoitui hieman huonot vaatteet ulkoleikkeihin ja vanish oli kovassa käytössä kun kotiin päästiin. Oli ruohoa, multaa, hiekkaa, kakkua, mehua, mustikkaa ja vaikka mitä rinnukset ja housut täynnä. Näissä juhlissa Elias olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta meidän aikataulu ei antanut periksi. 


Ensi viikonloppuna saammekin jo juhlia Eliaksen syntymäpäiviä! Koko viikko on siis melkoisen täynnä  kaikenlaista touhua synttäreitä varten. Vielä on muutamat askartelut kesken, pitää siivota ja leipoa ja muutama hankintakin vielä tehdä. Perjantaina meillä on yksivuotis- sekä perhekuvaus ja olen ihan pulassa vaatteiden kanssa. Saa nähdä mitä keksin.. 

Miten teillä on pukeuduttu kuvauksiin tai minkälaisia ideoita on ollut sen suhteen?

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

HELPPIÄ?!

Olisko joku teistä lukijoista mua fiksumpi. Omalla koneella en näe vikaa tässä blogini uudessa ulkoasussa, viikonloppuna kuitenkin kävin katsomassa tätä eri tietokoneella ja huomasin, että bannerin sekä sivupalkin linkkien kuvapohja on erivärinen kuin tausta. Ikäänkuin olisi sellaiset tekstilaatikot. Kaksi erisävyistä valkoista...

Olen tehnyt GIMP kuvankäsittelyohjelmalla bannerin ja noi linkkikuvat. Niiden pohjaväri on #ffffff eli valkoinen, samoin kuin blogini pohjan väri. Silti ne ovat erivärisiä.... Missä vika???? Niin joo ja kuvien kaikki reunukset yms. on jo tosta html-koodista poistettu. Menetän kohta hermoni kun en ymmärrä enkä osaa! :D

TAI onko jollain vinkata ilmaista perustarpeet täyttävää kuvanmuokkausohjelmaa mikä sopii Macceihin??

perjantai 17. toukokuuta 2013

Muutoksia

Blogi on saanut hieman uutta ilmettä. Pitkään olin jo tuskaillut, kun en laisinkaan pitänyt blogini ulkoasusta. En kuitenkaan osannut viitsinyt edes yrittää sitä muokata mieleisekseni. Tänään aamusta, kun Elias törkeästi käänsikin vain kylkeä ja jatkoi unia, sain itseäni niskasta kiinni ja kävin tämän kimppuun. Googletin ja googletin erilaisia ohjeita, miten saisin mieleisiäni elementtejä. Nyt alan olla jo lähempänä haluamaani lopputulosta! Monet ärräpäät taisin kyllä lennättää, ei tää tällänen koodikieli ole laisinkaan mun alaa! Mutta hei, tekemällähän sitä kai vaan oppii. Alku se on tämäkin. 

Uuden ulkonäön lisäksi avasin sähköpostin teitä varten. Osoite josta meidät tavoittaa, löytyy sivupalkista. Tämän lisäksi meitä voi seurata nyt myös Blogilistalla, Bloglovinissa sekä Instagramissa. Kaikkiin näihin löytyy kuvalinkit myöskin blogin oikealta reunalta. 

Teitä lukijoita on kertynyt jo yli 60, enkä ole juuri teitä huomioinut teksteissäni. Viime aikoina muutenkin aika on tuntunut vähäiseltä ja olen vain nopeasti kirjoittanut jotain sen suuremmin ajattelematta. Aion siis yrittää nyt hieman skarpata. Musta olis ihan mahtavaa käydä teidän kaikkien lukijoiden kanssa keskutelua erilaisista asioita täällä blogissa. Jokainen teidän jättämä kommentti piristää aina mieltä todella paljon! 

Mitä pidät uudesta ulkoasusta? Otan mielelläni toiveita vastaan, joita voisin ajan kanssa teille toteuttaa! Erilaisia toivepostauksia, mielipiteitä tms. :)

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Vermeitä kesään

Sain toissapäivänä idean siirtää Eliaksen vaatelipasto eteiseen. Aikaisemmin se on ollut makuuhuoneessa ison henkarikaapin sisässä, eikä tankoa ole voinut käyttää vaatteiden ripustukseen. Oiva paikka löytyi eteisen ja olohuoneen "välitilasta" tai miksikä sitä nyt sitten kutsuisikaan, peiliä vastapäätä jokatapauksessa. Idea oli loistava, mutta se ei lopulta oikein kyllä miellyttänytkään silmääni lipaston suuruuden vuoksi. Saa kuitenkin nyt siinä olla, koska se toimii täydellisesti. Siivosin koko helahoidon samalta istumalta, pienet pois ja liian isot muualle säilytykseen. Näin ollen sain kokonaiset kaksi laatikkoa uuteen käyttöön. 

Siivouksen lomassa heräsin todellisuuteen, että meillä ei ole ensimmäistäkään sopivaa lyhythihaista bodya tai paitaa. Eikä kyllä lyhyttä housuakaan.... Kesä jo uhkaavan ihanasti kolkuttelee tulostaan, joten asialle oli tehtävä jotain ja nopeasti. Voi sitä riemua kun pääsisin hyvällä omatunnolla ostoksille! Otimme tänään määränpääksemme Eliaksen kanssa Jumbon ja laitoimme tuumasta toimeen. Eliakselle löytyi mukavasti kaikenlaista (näen silti syyn vielä päästä uudelleen saman asian tiimoilta!), itselleni yritin löytää mekkoa kesäksi ja lauantaisiin 50v. juhliin joihin osallistumme, mutta tuloksetta. Tai oikeastaan löysin täydellisen, mutta se olisi vaatinut kaverikseen ohutta boleroa tms, jota en löytänyt.. Toistaiseksi jäi vielä siis kauppaan. Samalla reissulla ostin myös lahjan 2-vuotiaalle Kevin pojalle, jonka synttäreitä menemme juhlistamaan sunnuntaina.

t-paita H&M, t-paita H&M, t-paita Kappahl
shortsit H&M, shortsit H&M, Shortsit Kappahl
chinot H&M, kollarit Kappahl
Huomenna on toiminnan täytteinen päivä tiedossa. Aamulla toivottavasti saamme rauhassa nauttia aurinkoisesta säästä ulkona, mutta iltapäivällä saan kolme ihanaa ystävääni kylään asiakkaan roolissa. Hiusjuttuja siis luvassa kolmin kappalein. Illalla on luvassa myös vähän itseni hemmottelua, menen seitemältä vihdoin ja viimein ripsihuoltoon. En tainnutkaan täällä mainita, mutta otin ripsipidennyksen muutama viikko takaperin. Ihana kummitätini nämä minulle tekee. Huoltoväli on vaan päässy aivan liian pitkäksi. Mutta nyt saan taas räpsyt kuntoon sopivasti viikonlopun juhliin (50v juhalt ja 2v juhlat) sekä ovat vielä ensiviikon perhekuvauksessa ja Eliaksen kekkereissä kunnossa!

Aurinkoista päivän jatkoa kaikille! <3

sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ihanaa aikaa

Olemme viettäneet oikein ihanan viikonlopun. Lähdimme perjantaina ekaa kertaa tälle keväälle mökkeilemään. Ilmat suosi ja olimme lähestulkoon kokoajan ulkona. Isi pesi ja puunasi autoa ja Elias yritti kovasti olla jutussa mukana. Tutkittiin ja ehkä vähän maisteltiin pikkukiviä, revittiin nurmikkoa ja "istutettiin" kukkapenkkejä. Syömistä ja saunomista ei toki unohdettu. Uimaan ei sentään uskallettu!
Lauantaina illalla kävimme M:n kanssa kaksistaan pyörähtämässä Lahdessa night cruisingeissa (Elias jäi mökille nukkumaan valvovan silmän alle). Muutamia ihan hienosti laitettuja autoja siellä oli ja korvat kärsi kun lähestulkoon jokaisessa autossa poppivehkeet pauhasi, mukaan lukien meidän auto. Ihan kiva tapahtuma oli kuitenkin. Ihmettelin aika paljon, kun alueella oli paljon myös ihan pieniä lapsia ilman kuulosuojaimia. Oli ihan vapaa alue kyllä kaikille ei siinä mitään, mutta se äänenpaine ja meteli siellä oli kova, eikä varmasti pienen ihmisen (eikä kyllä isommankaan..) korville kovin hyväksi. Muutamilla onneksi näkyi peltureita korvilla. Meillä ei ainakaan bassot pauhaa autossa kun Elias on kyydissä :)
Sunnuntaina M nousi Eliaksen kanssa ylös ja sain oikein isot ja ihanat halit ja pusut molemmilta. Köllöttelin sängyssä kaikessa rauhassa ja odottelin aamupalan valmistumista. Aamupalan sain nautiskella rauhallisesti aamuauringossa terassilla. Mökiltä ajeltiin M:n vanhempien luokse lounaalle ja touhuilimme pihassa. Elias muuten rakastaa ylikaiken olla ulkona ja joka kerta vetää kauheat raivarit, kun pitää tulla sisälle.. Anoppilasta ajeltiin vielä kukkakaupan kautta äitini luona käymään äitienpäiväkahveilla. Kotiin kun vihdoin päästiin niin alkoi armoton pyykkirumba ja isimies lähti hakemaan meille ruokaa. Sillä välin olimme vielä Eliaksen kanssa iltasella ulkona leikkimässä ja purkamassa valtavaa energia määrää. Ruoan haku reissulta oli tarttunut mukaan myös kaunis ruusu jonka sain äitienpäivän kunniaksi. Syötiin, saunottiin koko perhe ja laitettiin Elias nukkumaan. Nyt pötkötellään kaksin sohvalla ja lädetään kohta perässä unten maille. 

Oikein ihanaa äitienpäivää kaikille äideille! <3

maanantai 6. toukokuuta 2013

Sitä sun tätä!

Oltiin Eliaksen kanssa äitin luona torstaista lauantaihin. Perjantaina olimme kirtelemässä vanhassa Porvoossa ja kävimme kaupoilla sekä istahdimme ekaa kertaa tänä keväänä terassille syömään herkkumunkit! On se vaan niin kaunis paikka. Jos olisin kauhean rikas niin ostaisin varmaan heti jonkun ihanan kauniin puutalon sieltä. Siltä reissulta tarttui mukaan Eliakselle yhdet shortsit ja t-paita sekä synttäreille servetit ja kotiin pari vesikannua. 
Lauantaina kävimme juhlatarvikeliike Confetissa tuusulassa ja sain vihdoin ostettua Eliaksen synttäreille tarvikkeita. Mukaan lähti paperipillejä, ilmapalloja, muffinivuokia, uusi kermapursotin, kertis lautasia ja sokerimassat kakkuihin. Vielä tarvitsis löytää hopeista tai mustaa serpentiiniä jostain.. Kunhan saan kutsukortit valmiiksi niin raotan teille hieman meidän tulevia juhlia! 

Viikonlopun aikana pääsi myös ekaa kertaa testiin uudet kuravaatteet, joita en olekkaan ehtinyt esittelemään. Meille kotiutui joku aika sitten Ticketin rubber rain sadeasu koossa 80cm. Takki on vähän reilu, mutta hyvä vain että on kasvuvaraa niin mahtuu varmaan hyvin vielä syksylläkin. 



torstai 2. toukokuuta 2013

Synttäreitä ja vappua

Viime viikonloppuna tosiaan vietimme omia 20-vuotis syntymäpäiviäni. Lähdimme Silja Europalle risteilemään kavereiden ja läheisimpieni kesken. Reissu oli ihan mahtava ja hauskaa oli. Tanssittiin aamu kuuteen asti, syötiin liiankin hyvin, eikä kyllä nukuttu yhtään. Niin harvoin juhlin, enkä oikein siitä pidä, mutta näin kerran vuoteen oli todella kivaa. Seuraava päiväkin oli mahtava kun sain hakea Eliaksen kotiin. Elias oli ensimmäistä kertaa hoidossa M:n vanhemmilla ja heillä oli mennyt todella hyvin, turhaan siis sitäkin jännitin. Kuvia reissusta ei ole mulla yhtäkään, koska en ottanut kameraa mukaan ihan vain etten riko tai hukkaa sitä. 
Jos palattaisiin vähän tuoreempiin tapahtumiin. Tiistaina kävimme koko perheen voimin pyörähtämässä Eliaksen kummitädin ja -sedän tupareissa. Kauaa emme viipyneet, koska heidän iltansa jatkui sen verta kosteissa merkeissä, ettei olisi ollut lasten paikka. Illan vietimme vain kotona normaaliin tapaan tekemättä mitään sen kummempaa. 
Eilen sen sijaan vietimme sitten vappua oikein mukavissa merkeissä. Aamu otettiin rennosti kotona ja puolen päivän jälkeen lähdimme vapputorille. Menimme varmaan vähän turhan myöhään, koska meno oli jo aika hiipunut, kaikki pallot loppuneet ja osa kojuista jo purettuna. Oli siis hieman pettymys. Päätettiin lähteä siitä suoraan linnanmäelle, kerta torilla emme saaneet aikaa kulumaan. 
Sää oli mitä mahtavin, aurinko paistoi ja oli todella lämmin. Elias pääsi ensimmäistä kertaa huvipuistoon ja muutamat laitteetkin käytiin läpi. Elias oli ihan innoissaan, taisi ottaa vähän vatsanpohjasta. Syötiin jätskit ja kierreltiin ja katseltiin muiden menoa. 
Illalla leivoin kotona vielä ison pellillisen mokkapaloja. Kaiken kaikkeaan meidän vappu oli ihan mahtavan ihana. Yhteistä mukavaa aikaa perheen kanssa, josta me kaikki nautimme suunnattoman paljon. Viime vapun taisimme viettää mökillä, jossa olimme viimeistä kertaa ennen Eliaksen syntymää. Olin silloin melko viimeisilläni ja pelkäsimme, että synnytys käynnistyy koska vaan.

Nyt leivoin pikaisesti vielä pätkisunelmatortun, koska isovanhempani tulevat kohta myöhäisille synttärikahveille. Tänään suuntaamme Eliaksen kanssa äidilleni täysihoitoon muutamaksi päiväksi :)