maanantai 20. elokuuta 2012

Viikon ensimmäinen päivä

  Tänään on muun muassa:

Leikitty ja syöty nyrkkejä

Pesty auto ulkoa ja sisältä

Oltu moikkaamasa isomummoa ja nukuttu pihakeinussa (kyllä, Elias itse vetää rätin aina naamalle....)

Kylvetty ja haudottu öljyllä päätä myssyn alla

On tänään näiden lisäksi muutakin tehty. Kävin läpi koneen valokuvia ja laitoin teetettäväksi reilu 100kpl valokuvia Eliaksesta. Houkutus oli myös tilata pari isoa mustavalo canvas-taulua, mutta en osannut vielä päättää kuvia joten se odottaa. Käytiin iltakahveilla mun kummitädin luona, missä poitsunkin kummitäti tuli pyörähtämään. Ja kotona on pesty pyykkiä ja nautittu ajasta ihan vain perheen kesken! :)

sunnuntai 19. elokuuta 2012

Vanhempien vapaapäivä

Eilen karattiin M:n kanssa Tampereelle huvittelemaan päiväksi särkänniemeen! Alunperin oli tarkoitus lähteä koko perhe, mutta kaikki hotellihuoneet oli kerenneet menemään ja edestakaisin ajo olis ollut Eliakselle aika rankkaa ja se olis sotkenut aika pahasti sen päivärytmiä. Niinpä päätettiin ottaa pieni irtiotto arjesta ja lähdettiin kaksin ja Elias meni isomummolle hoitoon.



Sää sattui olemaan ihan mielettömän hyvä ja päivä onnistui todella hyvin. Lähdettiin ajelemaan aamulla kympin aikaan, huviteltiin koko päivä ja seittemän aikaan lähdettiin takaisin kotia kohti. Haettiin Elias hoidosta ja kotiin tultua kaaduttiin koko perhe samantien sänkyyn. Pikkasen väsytti.

Tänään ei sitten ookkaan ollu niin kiva päivä, koska taisin saada jonku vatsapöpön tai jotain, mutta viime yönä heräsin todella voimakkaaseen vatsakipuun ja yö menikin melkeen valvoessa kivun kanssa ja tänään on ollut muutenkin todella kipeä olo ja olen maannut vain sängyn pohjalla.. Ehkäpä tämä tästä helpottaa. M:llä alkoi perjantaina vielä viikon kesäloma. Mitään suunnitelmia ei oikein vielä ole, mutta pääasia että saadaan olla koko perhe yhdessä. Keskiviikkona on ainakin Eliaksen 3kk neuvola! Sitä odotellessa :)

perjantai 17. elokuuta 2012

syys- ja talvivaatteet

Olen miettinyt pääni kohta puhki koskien Eliaksen välikausi- ja talvivaatevarustusta. Se on selvää, että haluan ostaa laadukasta, mutta mikä on sitten parasta noin pienelle vauvalle. Ensin ajattelin syksyksi jotain vanuhaalaria, mutta kun tarkemmin aloin ajattelemaan niin eihän se mitään tuulta pidä niin riittääkö se. Tavallinen vk-puku taas jotenkin tuntuu hullulta pikkuvauvalla joka pääasiassa ulkoillessa on vaunuissa. Kolmas mitä mietin olisi jonkunlainen windfleece puku, mutta kuinkahan lämpösiä ne sitten on, vai onko ne enemmän tarkoitettu jonkun vk-kuoritakin alle? Auttakaa kokematonta hädässä.... Vai pitäisikö olla tavallinen fleecepuku ja vk-puku?

Ticket To Heaven vk-puku - kuva täältä
Polar O Pyret Windfleece - kuva googlettamalla




















Talveksi tietenkin aion hankkia talvihaalarin. Äp-pakkauksen haalari ei miellytä mua laisinkaan ja se saa jäädä varapuvuksi. Tässäkin asiassa olen kuitenkin antanut aivonystyröille kyytiä, kun mietin että no minkälainen haalari. Käytännössähän sen ei tarvitsisi olla vettä pitävä, koska sillon ei varmasti vielä lasketa pyllymäkeä tai rymytä maassa. Sitten kuitenkin ajattelen karmivasti että talvi venyy pitkälle aiempien vuosien tapaan ja maaliskuussa on vielä lunta ja kunnon pakkaskelit, silloinhan mun pieni vauva on jo 10kk ja varmasti osaa konttailla ja opettelee mahdollisesti kävelemään. Silloin en usko sen viihtyvän kaikkea sitä ulkoilun määrää pelkästään vaunuissa.. Onko tällänen vettä hylkivä/veden pitävä talvihaalari sitten epämukava vauvalla?? Toinen asia mikä suuresti vaivaa on koko. En halua että Elias hukkuu pukuun jonka ostan, tuo venyy pituutta niin kovaa vauhtia, että mahtuuko alkutalven puku enään lopputalvesta??

Molo kids- ja Minymo talvihaalari. Kuvat googlettamalla

Pitäs vissiin miettiä jotain tossuja, tumppuja pipoja sun muitakin.. Kenkiä ei taideta vielä tarvita, tai ehkä sillon joskus ihan lopputalvesta voi olla mahdollista mutta se katsotaan sitten silloin. Tästähän iskee stressi.

Kokemuksia tai mielipiteitä kaivataan?!?

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Mattokaupoilla


Eilen meillä oli neuvolalla sellanen vauvaperhe-tapaaminen, mikä oli tarkoitettu kaikille jotka ovat kevät-kesä välillä tällä lähialueella lapsen saaneet. Sillä samalla ryhmällä oli kaikki perhevalmennuksetkin. Noh, eipä sinne paikalle saapunut kukaan muu kuin me. Harmitti paljon, olis ollut kiva vähän tutustua tämän alueen muihinkin äiteihin kun sellasta seuraakin olisi kiva saada näihin arkipäiviin kun pojan kanssa kaksin ollaan.. Se ikäänkuin siis peruttiin ja päätettiin sitten kävellä kiertoreittiä kotiin kun oli niin hyvä sää ja tuli samalla sellanen pikkulenkki :) Eilen oli myös salipäivä ja tänään teki kyllä tiukkaa nousta sängystä, tietää ainakin tehneensä!

Tänään aamupäivä oltiinkin sitten vaan kotona ja kun M tuli töistä kotiin, lähdettiin kodin1 katsomaan meidän makkariin mattoa. Siellä oli tämän päivän kaikki matot -40%! Sopiva matto kyllä löytyikin vaikka tungos matto-osastolla oli kova. Aiemmin makkarin lattialla oli kaksi valkoista lampaantaljaa, mutta ne oli sellasia pölysyöppöjä ja jo vähän aikansa nähneet niin siirsin ne jo joku aika sitten partsin tuoleille niin on talvella mukana istuskella. Samalla reissulla poikettiin myös ruokakauppaan.


Itse tykkään ihan hirmusesti tosta matosta vaikka ei se mikään erikoinen olekkaan. Ainakin paljon parempi kuin ne taljat, paljon ryhdikkäämpi ilme! Ja kyllä, vaunut majailevat meidän makkarissa, koska eteinen on muuten super ahdas eikä meidän pyörävarastoon mahdu vaikka siellä on vaunuille oma paikkakin. Enpä kyllä edes ulkaltais jättää ettei sen puoleen..

Tänään on myös tehty yksi asia mistä olen super innoissani, mutta siitä lisää ehkäpä parin viikon kuluttua ;)

maanantai 13. elokuuta 2012

Arkisia kuulumisia ja tuloksia

Tänään on ollut aika tavallinen arkipäivä. Noustiin ylös vähän jälkeen kahdeksan, ollaan leikitty paljon ja käytiin reilu tunnin mittasella vaunulenkillä. Elias myös nukkui tavallista pidemmät päiväunet tänään ja minähän tietenkin päätin nauttia siitä hetkestä! Herkuttelin vähän tuoreilla mustikoilla, jotka kävin ostamassa vaunulenkin varrelta ja lueskelin lehtiä partsilla auringon paisteessa!

Ja ei, en syönyt noita kaikkia! ;)
Illalla mulla oli vielä zumba ja se oli paljon ihanempaa mitä edes muistin! Siitä on yli vuos kun oon viimneks ollut zumbailemassa :) Menin sinne poikkeiksellisesti autolla, kun meinas tulla kiirus ja se oli ihan kamalaa! Mä en pidä autolla ajamisesta olleskaan, johtuu kyllä varmaan siitä että oon ajanut niin vähän. Mulla on hirmu lyhyet jalat ja joudun vetämään penkin aina niin eteen kun sen saa ja raskausaikana jättimahan kanssa se ei ollut mahdollista, joten olin lähes koko sen 9kk ajamatta autoa ja sen jälkeen oon vaan pari kertaa ajanut. Ei vaan oo mun juttu olleskaan.... Jatkossa kyllä lenkkeilen tuttuun tapaan salille, ennemmin kun hyppään auton rattiin!

Tänään on myös viikko takana tätä GoFatGo- diettiä ja ihan hyvin se on sujunut, edelleenkään en ole kyllä ihan pilkulleen mennyt ohjeiden mukaan, kuten tämän päivän mustikka herkuttelusta huomaa. Mutta syömisen säännöllisyys on nyt hallussa ja määrät olen pitänyt pieninä ja terveelliseen suuntaan ollaan vahvasti menossa. Viikossa paino on tippunut tasan 3kg ja olen kovin ylpeä itsestäni, motivaatio on nyt huipussaan ja toivon että se myös pysyy! :)

sunnuntai 12. elokuuta 2012

Uusia taitoja

Viikonloppu on mennyt ihan hujauksessa, vaikkei mitään erikoista olla edes tehty ja tuntuu ettei ole ollut aikaa istahtaa koneelle. Käväistiin Porvoossa moikkaamassa Eliaksen kummisetää ja kierreltiin kaupoilla, jossa ihastuin täysin yhteen Ticketin haalariin ja nyt kamppailen tahtoani vastaan sen hankinnan suhteen. Tänään ollaankin kotosalla sitten siivoiltu ja oleskeltu vaan rauhassa oman perheen voimin.

Kaupoilta tarttui mukaan Eliakselle pari vaatetta isommassa koossa.

Pääasiallinen tarkoitus tälle postaukselle oli se, että Elias on oppinut uutta! Perjantaina meinaan tartuttiin ensimmäistä kertaa itse leluun ja sitä pideltiin lujasti nyrkin puristuksissa pitkään! Sen jälkeen ihan sama mitä lelua naaman edessä heiluttelee niin herra yrittää tarttua kiinni ja vetää suuta kohti, siinä suuhun laitossa ei ole kuitenkaan vielä onnistuttu. Tänään sitten tämän taidon opittua Elias tajusi, että tuttia on kiva räpeltää kun se on suussa ja siihenhän sitten tartutaan ihan kokoajan ja repäistää pois suusta ja kiukku tulee kun sitä ei saakkaan takaisin. Voi että miten voikaan olla niin hirmusen ylpeä kun toinen oppii uutta <3 Kauaa ei myöskään mene kun meillä käännyttään selältä masulleen, sen verran kovaa vauhtia jo keinutellaan kyljeltä toiselle.

Näin se homma käy!

perjantai 10. elokuuta 2012

Shoppailureissu

Eilen tosiaan pyörähdin siellä jumbossa. Tai ei sitä pyörähtämiseksi oikein voi kutsua kun sillä reissulla vierähti matkoineen 5 tuntia. Huhhui.

Lähettiin kotoota matkaan jo yhdeksän aikaa aamulla, pakkasin kimpsut ja kamsut kasaan ja Elias vaunuihin. Matkustettiin ENSIMMÄISTÄ kertaa bussilla Eliaksen kanssa ja mua jännitti! Mutta hyvin se meni, poitsu veteli sikeitä tyytyväisenä kun bussi kaahaili. Jumboon kun päästiin niin vaunuissa alko armoton jokeltelu ja kiljahtelu, leikit oli jo täydessä vauhdissa vaunujen kirahvin kanssa. Mun yksi ystävä oli meidän mukana myös vähän shoppailemassa. Kierreltiin aikamme ja Elias tyytyväisenä leikki itsekseen vaunuissa.

Joskus 11 aikaan Elias alko kitisemään ja vaikutti tosi nälkäseltä, mentiin sit kahvilaan missä pystyin sen syöttämään. Maitoa ei kuitenkaan kelvannut kun vaivaset 60ml ja sekin suuren taistelun saatoksena, ja sellanen ei oo ollenkaan normaalia meillä. Kitinä vaan jatku ja mikään ei ollu hyvä, käytiin vaippa vaihtamassa kuivaan ja siirsin Eliaksen vaunuista manducaan kun mulla sattu se vaunujen tavarakorissa olemaan mukana. Siihen sit hetken jälkeen nukahdettiin tyytyväisenä. Jossain välissä kitinä taas alko ja vaikutettiin nälkäseltä, mentiin taas kahvilaan ja tarjosin maitoa. Alkoi ihan armoton huuto, ja ruoka ei kelvannut (normaalisti siihen aikaan elias on jo syönyt vähintään 3 x 120ml ja nyt vain aamulla ennen lähtöä 130ml ja ekalla stopilla 60ml). Hyssyteltiin siinä aikamme ja poika nukahti syliin, lopulta sain sille maidon annettua kun se oli ihan puol unessa. Sen jälkeen päätin että nyt lähetään kotiin, koska pojalla ei selvästi oo hyvä olla ja käytös ei oo normaalia meille.
Kotiin kun päästiin niin samantien Elias söi 200ml maitoa ja vetäs 4tunnin unet. Näinkään meillä ei koskaan tapahdu, mutta ilmeisesti se kauppakeskuksen hälinä oli kertakaikkiaan liikaa ja unen laatu oli niin huonoa ja syödessäkin oli meteliä niin ei onnistunut. Loppuilta meni taas kuitenkin normaaliin tapaan ja ruoka maistui ja oltiin pirteitä. Toisten ei kyllä mennä tollatavalla enään shoppailemaan.

Yritin löytää Eliakselle jotain vanuhaalaria tai sen tapaista syksyks, mutten löytänyt. Sen sijaan löysin poitsulle yökkäreitä alennuksesta. Sain 4 yökkäriä 13€! otin vähän reilumpaa kokoa kun kohta alkaa tän hetkiset käymään pieniksi. Itselleni löysin myös yhdet kengät ja uuden kalenterin.

 


Jos teillä on jotain erityistä mistä haluatte että kirjoitan tai muuten teen postauksen, niin kertokaa ihmeessä!