Pahoittelut jo valmiiksi, tästä tulee erittäin pitkä ja sekava teksti ilman kuvia!
En myöskään jaksa lukea tätä enää läpi, joten kirjoitusvirheitä voi olla paljon.
24.5 klo 01.30 heräsin normaaliin tapaan yöllä vessaan. Olin kiskasemassa housuja takaisin jalkaan ja siinä samassa sitten jotain valahti reisille. En ajatellut sen olevan lapsivettä. Jatkoin matkaa takaisin makkariin ja matkalla valahti taas ja nyt sitä tuli jo reilusti. Tajusin, että nyt jotain tapahtuu... Kiiruhdin takaisin vessaan ja huusin M:lle että multa taisi mennä lapsivedet. Se nousi ylös ja tuli kattomaan, soitettiin synnärille ja kyseltiin ohjeita vaikka tiesin, että saan olla kotona 12h jos vain pystyn. Mua ei supistellut laisinkaan tässä vaiheessa. M toi mulle pyyhkeitä, seisoin vessan lattialla niiden pyyhkeiden päällä. En ymmärrä miks en menny vaikka pöntölle istumaan..... No kuitenkin. Pari tuntia mä siellä vessassa oleskelin ja koko sen ajan lapsivettä tuli. En enää jaksanut oleskella vessassa, joten viriteltiin sänkyyn vauvan niitä patjasuojuksia ja pyyhkeitä ja menin sinne pötköttelemään. Nukahdin sänkyyn.
Heräsinki vasta aamulla seuraavan kerran ja ärsytys oli suuri koska olimme vieläkin kotona. Edelleenkään ei supistellut. Kello läheni puolta päivää ja lähdettiin ajelemaan Naistenklinikalle näytille. Jouduttiin menemään päivystykseen. Olin puolisen tuntia käyrillä, sydänäänet oli hyvät ja pari pientä nippailu sen aikana tunsi, ei siis todellakaan mitään kunnon supistuksia. Sisätutkimuksessa kanavaa jäljellä vielä reilu sentin verran ja auki puoli senttiä... Lähttivät takaisin kotiin ja illalla 9 piti mennä viimeistään takasin, jolloin jäisin osastolle.
Kotimatkalla tunsin ensimmäiset supistukset, ne eivät kuitenkaan ollut vielä kovin kipeitä, mutta tajusin heti että se oli supistus. Niitä tuli 10min välein.
Kotona 15.45 aloin kellottamaan supistuksia ja niitä tuli 4-8min välein kokoajan voimistuen. 17.40 otan ensimmäisen 1000mg paracetamolin ja lämmitän kuumat kaurapussit selkään ja vatsalle. Supistuksen tullessa ei pysty enää puhumaan ja hengittämiseen täytyy todella keskittyä. 18.30 soitan synnärille ja varmistelen että voinhan olla vielä kotona jos vain kestän vaikka supistuksen ovat olleen jo n. 3 tunnin ajan säännöllisiä ja voimistuvia. Saan luvan. Katsotaan salkkarit tai minä lähinnä puhisen kivuista ja niiden loputtua lähdetään samantien naistenklinikalle.
Päivystyksessä meidät otetaan vastaan. Taas ollaan käyrillä, sydänäänet hyvät ja supistuksia piirtyy 3min välein ja ovat 60-80 luokkaa. Sisätutkimuksessa kanava hävinnyt ja 1,5 sormelle auki. Turhauttavaa, Meidät lähetetään kävelemään ympäri helsinkiä 2h ajaksi. Tunnin kävelyn jälkeen supistukset ovat niin kovia että pysähdyn, itken huudan enkä pysy pystyssä. M kannattelee mua. Näin käy aina supistuksen tullen ja tahti on siis hidas. Sinnitelen kuitenkin väkisin yhteensä puolitoista tuntia jolloin päätän että nyt en kestä me mennään jo takaisin. Taas käyrille. Sydänäänet hyvät, supistuksia piirtyy 2 min välein ja joka kerralla käyrä nousee 100. Sisätutkimuksessa 3cm auki. Kätilö soittaa synnytyssaliin, mutta mua ei oteta vastaan koska on ruuhkaa. Saan suun kautta otettavaa nestemmäistä kipulääkettä (ei mitään käsitystä mitä se oli). n. klo 23.30 mut siirretään osastolle jossa muitakin odottvia äitejä (en muista osaston numeroa). M lähetetään kotiin ja sekös vasta pahalta tuntuukin. Yhden aikaan yöllä soitan hoitajan paikalle kun kipulääke ei ole auttanut laisinkaan ja kivut ovat tuskallisen kovat. Synnytyssalissa suostumaan ottamaan mut vastaan. Ennen sinne siirtoa tehdään sisätutkimus (edelleen 3cm auki) ja annetaan peräruiske.
01.30 olen synnytyssalissa. Reiteen laitetaan kipupiikki ja saan alkaa hengittämään kevyesti ilokaasua. Myös kanyyli laitetaan käteen ja saan antibiottia suonen sisäisesti (estetään mahdolliset tulehdukset, kun lapsivesien menosta 24h). Kipulääke alkaa hieman vaikuttaa. Edelleen tekee todella kipeetä, mutta selviän ilokaasulla. Saan myös kuumat geelipussit vatsalle ja selkään. Soitan vasta kuudelta M:lle että tulisi paikalle vaikka mitään edistystä ei ollut tapahtunut siitä kolmesta sentistä.
7.00 Saan vihdoin epiduraalin ja heti sen laiton jälkeen M saapuu. Siis maailman paras keksintö, en tuntenyt lainkaan supistuksia ja olo oli ihana. Hpöteltiin niitä näitä ja odotettiin malttamattomina koska poika syntyy. Kahdeksalta on laitettu oksitosiinitippa valumaan ja sen annosta on suurennettu tunnin välein. Epiduraalin puudutus alkoi loppua 09.00 aikaan. Sisätutkimuksessa 4cm auki. Ajattelin vain että tässä menee vielä vuosi. Saan lisäannoksen. 11.45 taas sisätutkimus 6cm auki ja toinen lisäannos. 13.00 8cm auki ja kolmas lisäannos. En siis epiduraalin ansiosta edelleenkään tunne supistuksia koska saan sitä tasaisin väliajoin lisää. 15.00 9 cm auki ja neljäs lisäannos. Alan tuntea pientä painetta supistuksen tullen vaikka itse supistuksia en tunne. Saan alkaa kevyesti harjoittelemaan ponnistamista kyljellään.
17.30 10cm auki ja aloitetaan varsinainen ponnistaminen. Tässä vaiheessa epiduraali ei enää vaikuta ja kivut ovat kovat. Ponnistan perinteisessä puoli-istuvassa asennossa. M työntää toisesta jalasta ja kätilö toisesta. Puolen tunnin ponnistamisen jälkeen vastaava lääkäri tulee paikalle ja ehdottaa sektiota koska mun voimat alkaa olla lopussa. Kieltäydyn, koska päätän että aion saada itse lapseni maailmaan haluan sen kokea. Päälaki kuulemma alkaa näkymään mutta kun ponnistusvoima loppuu se töntyy takaisin. 19.20 alkaa yhtäkkiä todella voimakkaat kivut, en hallitse vartaloani ja menen hysteeriseksi (itselläni tilanteesta huterat muistikuvat) Vastaava lääkäri saapuu paikalle ultraa ja toteaa 19.30 että vauva on avosuisessa tarjonnassa jumittunut synnytyskanavaan eikä mahdu syntymään, kiireellinen sektiopäätös. Tästä muista itse vain sen, että koko sänky repäistiin niin että kaikki johdot vaan lenteli sieltä seinästä ja M vietiin pois. Hoin kokoajan vain että mihin M vietiin ja haluan hänet mun luokse. Myös M tulee leikkaussaliin ja rauhoittelee mua, kivut loppuu koska olen täysin puuduksissa.
25.5 19.55 on pojan syntymäaika aika ja M pyydetään leikkaamaan napanuora. Poika nostetaan M syliin joka tuo sen mun rinnan päälle. En pysty itse koskemaan käsillä vauvaan enkä muutenkaan liikkumaan koska minua ommellaan kiinni. Kaikki me kolme itkemme ja kaikki on vihdoin ohitse. M ja poika viedään erilliseen huoneeseen jossa poika annetaan M:lle ihokontaktiin koska itse en siihen pystynyt. Poika myös punnitaan ja mitataan. Syntymämitat 4890g 55cm ja 35cm.
Synnytyksen kesto 28h (lapsivesien menosa 42h 25min)
Poika sai täydet pisteet 10-10-10, mutta joutui vastasyntyneiden valvontaosastolle sokeriseurantaan kolmeksi vuorokaudeksi. Vietimme sairaalassaolo ajan perhehuoneessa, mutta Elias saatiin sinne vasta maanantaina 28.5. Tiistaina 29.5 vihdoin kotiuduttiin.
Erittäin raskas kokemus, mutta kivut olen jo unohtanut eikä synnytyksestä jäänyt traumoja. Voin kyllä synnyttää uudestaan, mutta toivoin ylikaiken että saisin kokea normaalin alatiesynnytyksen.
