torstai 30. elokuuta 2012

Eliaksen lempileikki

Tässä Eliaksen lempileikki iskän kanssa videolla! 
Aina yhtä hauskaa ja tätä jaksetaan leikkiä nauraen vaikka koko päivä!


keskiviikko 29. elokuuta 2012

Kuulumisia

Anteeksi tämä suuren suuri hiljaisuus! Oikeestikkaan ei olla edes tehty mitään, ainakaan kovin erikoisia, mutta silti tuntuu etten oo ehtiny kirjotella. Meille kuuluu hyvää! Elias on nyt oikein urakalla alkanu tarttumaan niihin leluihin ja se retuuttaa niitä oikein kunnolla ja yrittää väkisin tunkea suuhun. Myös varpaat on löydetty ja niitä jaksetaan ihmetellä tuntitolkulla. 

Tänään oltiin käymässä Eliaksen ja sen kummitätsyn kanssa meijän vanhalla koululla moikkaamassa opettajia ja kattomassa uusia ykkösiä. Elias oli ihmeissään kun miljoona ihmistä kävi naaman edessä höpöttelemässä, mutta oli silti kovin reipas. Pääsen tässä jokupäivä oikeen sellaseen hemmottelu tehohoitoon sinne! 
Tänään olen myös kirjoitellut vauvakirjoihin. 
 




Viikonlopuksi ajateltiin lähteä mökille ja pyörähtämään Hartolan markkinoilla, missä ollaan joka vuos oltu. Muuta ihmeellistä ohjelmaa ei tälle viikolle enään ole. Pitäis käydä ostamassa valokuva-albumeita kun toi iso kasa kuvia tuli ja olis kiva järjestellä ne kansioon..

Osaako joku neuvoa miten ihmeessä saan tänne videon?? 
Tulee kokoajan vaan että tapahtui virhe.

ps. Sivupalkissa on painike jota voi painella jos anonyymina seurailee, niin mahdollisesti teitäkin muistetaan arvonnan aikaa sitten ;) Montaa lukijaa siihen ei enään tarvita!

lauantai 25. elokuuta 2012

Elias 3kk

Pakko taas kerran todeta, että mihin tää aika oikeen katoaa. Justhan me vasta kuumeisena odotettiin koska tulee lähtö synnärille ja vastahan me tultiin ekaa kertaa kotiin pojan kanssa. Pian meillä on jo iso mies. HUI!

Kuva ei ole uusinta uutta kun kameran piuha ei ole nyt saatavilla


3kk iässä meillä tehdään/osataan:

  • Nukkua kokonaisia öitä yhtä soittoa n. klo 21-09
  • Äiti ja isi herätetään aamuisin jokeltelemalla ja nauramalla
  • Asiaa on valtavasti - Jokeltelu ja kiljahtelu on mahtavaa
  • Nauretaan kovaan ääneen, etenkin silloin kun isi kutittaa
  • Leikkimatolla riehutaan myös yksikseen jos äitillä on muuta hommaa
  • Nyrkkejä lussutetaan kovaan ääneen ja kuola valuu
  • Omat kädet ja varpaat kiinnostaa hirveästi
  • Leluihin tartutaan ja ne yritetään viedä suuhun
  • Tutti otetaan jatkuvasti pois suusta ja se lentää aina kaaressa
  • Käännytään selältä mahalleen ja päinvastoin
  • Kiire olisi päästä istumaan ja makaaminen on ihan pikkuvauvojen hommaa
  • Meillä vierastetaan hieman, etenkin miespuoleisia henkilöitä
  • Päiväunia nukutaan pienissä pätkissä n.2h yhteensä päivän aikana
  • Autossa ja vaunuissa olosta tykätään, kunhan ollaan liikkeessä
  • Kylpeminen on lempipuuhaa ja myös äiti ja isi saa kylvyn aina samalla
  • Naaman pesusta tosin ei pidetä
  • Eikä myöskään kaulan putsaamisesta
  • Nakuna on paras olla

Tässä nyt jotain mitä tuli ensimmäisenä mieleen! :)


torstai 23. elokuuta 2012

Nokka kohti Porvoota

Elias on eilisen ja tän päivän ollut aika itkuinen ja mikään ei ole hyvä, myös vatsa on ollut sekasin. 
Luultavasti johtuu rokotteista. Eilen laitettiin yks suppo ja se auttoi hyvin ja nyt laitettiin yötä vasten, kun ei meinannut millään saada unta kun itketti vaan vaikka oli selvästi tosi väsy.

Tultiin tänään porvooseen M:n vanhempien luokse talon ja kissan vahdiksi, kun ne on mökillä. Käytiin päivällä pyörähtämässä taidetehtaalla, mihin on avattu sellanen uus kauppakatu.
 H&M:ltä tarttu mukaan Eliakselle pari ihan perus bodyä sinisenä ja mustana, Tigerista muutama ihana jälkkärikulho super halvalla ja lastenvaateliike Skidistä sairaan magee tutti ja tuttinauha! Kuvia voin niistä laittaa myöhemmin kun en täällä pimeessä viitti edes yrittää enää niitä kuvata.

liikenteeseen lähdössä

Illalla sitten mentiin poitsun kummisedän luo kahville. Niillä on 1v ikänen poika ja voi että kun se oli taas niin innoissaan meijän vierailusta. Ihaili ja paijaili Eliasta kokoajan. 
Nyt Elias nukkuu ja me ajateltiin laittaa vielä sauna päälle, saunoa ja 
katsella leffaa mikä käytiin vuokraamassa. 

Illan jatkot kaikille! :)

keskiviikko 22. elokuuta 2012

Ylimääräistä kosmetiikkaa

Siivoilin tänään vähän kaappeja ja kätköistä löytyi läjäpäin avaamattomia/käyttämättömiä kampaamotuotteita. Mulla ei mahdu kaappeihin enään mitään ja niistä olis päästävä eroon. 

Ajattelinkin kysellä, kiinnostaiskos teitä vaikka arvonnat? ;)
Sovitaan vaikka niin että kun 25 lukijaa on täynnä niin joku teistä ihanista saa jotain kivaa itselleen!

Tässä pieni kurkistus - murto-osa tuotteista

Neuvolakuulumisia ja uusia taitoja

Tänään meillä oli Eliaksen 3kk neuvola. Virallisestihan se tulee täyteen lauantaina, mutta kuitenkin. Mentiin neuvolaan koko perheen voimin vaunuilla reippaillen. 

Mittoja 3kk neuvolasta (suluissa 2kk):
pituus: 63cm (60,8cm)
paino: 6305g (5790g)
pää: 41.1cm (40cm)

"Ihana vauva. Kasvu Ok. Syö korviketta ja sillä pärjännyt hyvin. Kiinteistä keskustelu, aloitus 4kk hiljakseen. Hymyilee ja nauraa ääneen. Kääntyy selältä mahalleen ja päinvastoin."

Elias oli alkuun tosi reippaana ja iloisena vaikka herätettiinkin yöunilta. Naureskeli neuvolatädille ja jokelteli paljon, voi että oltiin taas ylpeitä! Seurasi hienosti lelua, kannatteli päätään täysin,  näytti eilen opitun uuden taidon kuinka selältä käännytään mahalleen ja päinvastoin. Myös rotarokotteen nieli reippaasti. Kun oli pikkien vuoro, pitelin itse Eliasta. Pistosta ei tullut itkua, mutta kun laastari laitettiin alkoi sydäntä särkevä itku. Se kuitenkin loppui hyvin nopeasti onneksi. Toivon mukaan rokotteet ei aiheuttaisi pahempia oireiluja.. Ihan hirveästi kasvua ei ollut tullut, mutta neuvolatäti oli sitä mieltä että ihan riittävästi. Kasvu on kuitenkin tasaista. Kiinteistä keskusteltiin, mutta aloitellaan niitä vasta 4kk iässä kun maidolla pärjää hyvin.




tiistai 21. elokuuta 2012

Valokuvia

Aamulla nukuttiin koko perhe pitkään, noustiin vasta kymmenen jälkeen ylös! Syötiin aamupalat, tehtiin aamupesut ja lähdettiin kaupoille.

Ekana suunnattiin Lastentarvikkeeseen, johon mentiin viemään meidän vaunuja. Meillä on siis uutena sieltä ostetut Emmaljunga Edge duot alurungolla ja nyt huomattiin että se runko on aivan kiero. Käytössä siitä ei oo ollu haittaa, mutta kun ne on kasassa niin jää aika pahasti kieroon ja niitä ei meinaa saada taittumaan kopan yli, jos kukaan ymmärtää mitä tarkoitan. Noh ei sitten tajuttu et ne ois pitäny viedä sinne variston myymälään missä on samassa se vaunukorjaamo, eli huomenna ajellaan sit sinne ja ne siellä sitten katsoo pystyykö korjaamaan vai saadaanko takuuna uus runko.

Seuraava kohde oli Jumbo. Vietiin pari Eliaksen ristiäislahjaa kaiverrutettavaksi ja samalla kierreltiin ja etsittiin Eliakselle syksyksi jotain fleece-/vanuhaalaria ja kateltiin myös toppapukuja. Ei löydetty yhtäkään miellyttävää kunnon fleecepukua tai vastaava syksyksi sopivaa.. Sen metsästys siis jatkuu, mutta talveksi löydettiin täydellinen puku. Ei sitä ihan vielä viitsitty ostaa, koska ei sillä vielä tee kaapin nurkissa mitään ja mulla on vielä aikaa josko löytäis netistä hieman halvemmalla tai peräti käytettynä. Se vaan taitaa olla tämän vuoden uutuusmalli tai ainakaan en oo törmännyt missään käytettyyn sellaiseen koskaan aiemmin. Jumbossa käytiin myös syömässä ja meidän seuraan liitty mun yksi hyvä kaveri.

Ticket to Heaven Snowbaggie coffee bean star
 kuva täältä

Kotiin tultua päätin vähän räpsiä Eliaksesta kuvia! Tulihan niitä n. 150kpl ja muutama niistä jopa onnistui ihan hyvin. Valo vaan tuli aivan väärästä suunnasta ja kuvattavalla meinas välillä mennä hermot ;) Mutta ei se mitään, nämä kuvat kelpaa hyvin tälläselle amatöörille. Pääasia että Elias on super söpön näköinen. Tässä pari kuvaa niistä reilu sadasta teillekkin nähtäväksi. En näköjään osaa ottaa kuvaa edes niin että koko poika tulis kuvaan..



Meinas jo suru tulla puseroon